Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Dive Booth 2025 -sukellusmessut

Dive Booth 2025 -sukellusmessut järjestettiin 29.3. Lahdessa nyt toisen kerran. Paikka oli muuttunut viime vuodesta: kävelymatkan päässä rautatieasemalta sijaitseva Asko-talo tarjosi tilavat puitteet tapahtumalle. Noin 20 näytteilleasettajaa ja runsaat 200 kävijää täyttivät tilan mukavasti.

Teksti
Kristiina Karila
Kuvat
Kristiina Karila
yleisöä luennolla
Anne Räisänen-Sokolowskin esitys sukellusturvallisuudesta veti salin täyteen.

Sukeltajaliitto oli mukana messuilla isolla porukalla. Liiton osastolla on oli mahdollisuus keskustella eri valiokuntien edustajien kanssa. Messut tarjoavatkin sukeltajille mukavan kohtaamispaikan, missä verkostoitua ja vaihtaa kuulumisia samalla kun tutustuu näytteilleasettajien tuotteisiin ja palveluihin.

Hyvää tavaraa kirppiksellä

Messuilla oli varusteiden lisäksi esillä mm. sukellusmatkoja ja koulutusta sekä uutuutena varustekirppis. Kirppikselle messuväki sai tuoda käytettyjä varusteita, ja myyntiä hoiti messujen henkilökunta. Kirppispöydistä löytyi mm. huollettuja reguja, liivejä, räpylöitä ja pienempää tarviketta.

Myyntipisteellä palvelevien Arja ja Jari Kuokan mukaan myynnissä oli hyviä varusteita, jotka sopisivat hienosti tuoreelle sukeltajalle harrastuksen alkutaipaleelle.

− Pidempään sukeltaneilla tuppaa jo olemaan kaikki varusteet, mutta täällä olisi hyviä varusteita juuri nyt peruskurssia suorittaville. Ehkä tieto tästä kirppiksestä ei ole saavuttanut juuri heitä. Ja paljonhan myydään Torin ja Facebookin ryhmien kautta, Arja Kuokka pohtii.

varusteita kirpputoripöydällä
Hyväkuntoisia, huollettuja varusteita tarjolla järkihintaan.

Monipuolinen luentotarjonta kiinnosti

Päivän luennot olivat suosittuja. Aiheet käsittelivät sukelluskuvausta (Teemu Liakka), sukellusturvallisuutta (Anne Räisänen-Sokolowski), Sukeltajaliiton kuulumisia (Harri Nieminen, Pälvi Lietzen), kauppamerenkulun historiaa (Tommi Toivonen) ja koralliriuttojen elämää (Jessica Haapkylä). Messuilla pidettiin myös Sukeltajaliiton CMAS-kouluttajien päivitystilaisuus.

Sukeltajaliiton puheenjohtaja Harri Nieminen avasi omassa esityksessään liiton käynnissä olevaa tulevaisuustyötä, ja myös juuri julkaistu Sukeltajan verkkolehti esiteltiin kuulijoille. Pälvi Lietzen kertoi soveltavasta sukelluksesta, ja miten erilaiset sukeltajat voidaan ottaa paremmin huomioon seuratoiminnassa.

Jessica Haapkylä esiintyy
Jessica Haapkylän värikäs esitys koralliriuttojen elämästä sisälsi paljon kiinnostavaa kuvamateriaalia.

Sukeltajaliitto palkitsi pitkän linjan tekijöitä

Sukeltajaliitto palkitsi messuilla ansioituneita pitkän linjan sukeltajia. Antti Saarnio (Urheilusukeltajat ry) ja Jouko Laitinen (Sukellus-Hossa ry, Tampereen Urheilusukeltajat ry) vastaanottivat Sukeltajaliiton ensimmäiset CMAS M4 -kouluttajakortit tunnustuksena huomattavista ansioista liiton koulutustoiminnassa. Tunnustuksen voi myöntää CMAS:n tekninen valiokunta liiton hallituksen esityksestä nykyiselle tai entiselle CMAS M3 -kouluttajalle.

Sukeltajaliiton Vuoden kouluttaja 2024 -palkinto jaettiin Jukka Haapalalle (Sukellusseura Ahti ry) tunnustuksena ansiokkaasta koulutustoiminnasta seurassaan ja yli seurarajojen.

Tuomo Palevaara (Riihimäen Urheilusukeltajat ry) vastaanotti Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän liikunnan ja urheilun ansiomitalin kullatuin ristein tunnustuksena pitkäaikaisesta ja aktiivisesta työstään sukelluksen hyväksi sekä seura- että liittotasolla.

Tero Lehtonen (Hämeenlinnan Sukeltajat ry) vastaanotti Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän liikunnan ja urheilun ansioristin tunnustuksena mittavista ansioista sekä seura- että liittotasolla mm. liiton puheenjohtajana.

Mika Rautiainen (Sukeltajaliitto ry) vastaanotti Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän liikunnan ja urheilun ansioristin tunnustuksena pitkäaikaisesta ja sitoutuneesta työstä sukelluksen hyväksi Sukeltajaliiton palveluksessa.

palkitut ryhmäkuvassa
Palkitut yhteiskuvassa, vasemmalta Tuomo Palevaara, Jukka Haapala, Antti Saarnio, Tero Lehtonen, Mika Rautiainen ja Jouko Laitinen.

Vuosi 2026 jo suunnitteilla

Messut järjesti lahtelainen sukelluskeskus/varusteliike EW Dive. Omistaja Ville Laine oli tyytyväinen päivään.

− Viimevuotista väljempi tila toimi erinomaisesti, ja näytteilleasettajien palautteen mukaan messuvieraiden kanssa pystyi keskustelemaan syvällisemmin, kun teltoilla oli paremmin tilaa.

Messupäivä työllisti 22 henkilöä ja tapahtumaa suunniteltiin vuosi seitsemän henkilön voimin. Laine suuntaa katseensa jo ensi vuoteen.

− Toivomme tapahtumalle jatkoa, ja kehitämme messuja saadun palautteen mukaan. Tänä vuonna meillä oli uusi systeemi lipun ostoon. Ensi vuodelle ajatuksena olisi mm. monipuolistaa näytteilleasettajien kattausta ja tuoda puhujia eri tavalla esiin. Myös messujen oheistapahtumat mietitään niin, että ne rytmittävät päivää paremmin, hän suunnittelee.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • A-lippu laiturilla

    Vesilläliikkuja! Tunnethan sukeltajan A-lipun?

    Ajankohtaista, Turvallisuus

    Veneilykauden käynnistyessä muistutamme, mitä sinivalkoinen A-lippu veneessä tai rannassa tarkoittaa: alueella on vedessä sukeltajia. Pintautuvaa sukeltajaa voi olla vaikea havaita etenkin aallokossa ja hämärässä. Hiljennä siis vauhtia ja pidä hyvä…

  • Viisas veneilijä kantaa vastuunsa ympäristöstä

    Ajankohtaista, Vesiluonto

    Kevät ja syksy ovat veneiden huollossa tärkeitä hetkiä vaikuttaa ympäristön kuormitukseen. Esimerkiksi pohjissa käytetyille myrkkymaaleille on vaihtoehtoja. Veneilykaudella on syytä kiinnittää huomiota jätteen oikeaan käsittelyyn − pienilläkin teoilla voi olla…

  • Ostajan opas – käyteyt varusteet

    Varusteet

    Käytettyjä varusteita liikkuu hyvin nettikirppiksillä, ja kaveripiirissäkin moni kauppaa käy. Uusiokäyttö on ympäristöteko, ja saattaapa siinä jokunen euro säästyäkin. Käytettyjen varusteiden hankinnassa terve kriittisyys on paikallaan. Lue kattavasta jutusta vinkit…