Vuotaako hylky ‒ tee ilmoitus!
Suomenlahden pohjassa lepää lukemattomia tunnettuja ja vielä tuntemattomia laivanhylkyjä, jotka sisältävät polttoaineena käytettyä öljyä. Ajan mittaan ne ruostuvat ja hapertuvat ja öljysäiliö alkaa vuotaa. Pahimmassa tapauksessa säiliö murtuu äkillisesti ja suuri määrä öljyä vapautuu mereen ‒ ympäristökatastrofi on lähellä. Tiettyjä alueita ja riskihylkyjä seurataan, ja siihen tarvitaan myös sukeltajien apua.
Riskihylkyjen seuranta ja saneeraus eli tyhjentäminen öljystä on ollut vuodesta 2023 Suomen ympäristökeskuksen (Syke) lakisääteinen tehtävä. Sykellä ei ole omaa sukellustoimintaa, ja joissain asioissa on pyydetty virka-apua muilta viranomaisilta, kuten Rajavartiolaitokselta tai Puolustusvoimilta.
‒ Riskihylkyjä ovat moottorikäyttöiset alukset, joissa on käytetty öljyä polttoaineena ja jotka ovat olleet pohjassa jo vuosikymmeniä, kuten esimerkiksi monet sota-alukset. Aluksissa voi olla kevyttä tai raskasta polttoöljyä, dieseliä tai esimerkiksi voiteluöljyä. Ne ovat vahingoittuneet jo upotessaan, ja ruostuessaan alusten rakenteet hiljalleen hajoavat ja öljyä saattaa alkaa valua veteen, kertoo Syken riskihylkyprojektin viranomaistehtävien projektipäällikkö Tommi Kontto.
Kallista ja vaativaa
Lähimenneisyydessä on saneerattu neljä hylkyä: Veli (2019), Hanna-Marjut (2020), Fortuna (2020) sekä Beatris (2021). Saneeraaminen on kallista, aikaa vievää ja teknisesti vaativaa. Sota-aluksissa voi olla ammuksia tai muita räjähteitä sekä vainajia, ja hylyt ovat usein myös syvällä.

Monikeilainkuva: Syke/Jorma Rytkönen
Syke on selvittänyt muun muassa vuonna 1941 uponneen panssarilaiva Ilmarisen saneeraamista. Alus sisältää noin 100 000 litraa kevyttä polttoöljyä. Selvityksen mukaan alus pystytään tyhjentämään hallitusti.
‒ Ilmarisen mukana meni 271 henkeä, ja siellä on myös ammuksia. Alus makaa pohjassa ylösalaisin, ja öljytankit ovat aluksen pohjaa vasten. Jos se saneerattaisiin, ammuksia ei tarvitse raivata, koska öljytankkeihin päästään käsiksi muutenkin, Tommi Kontto kuvailee.
Ilmoita vuodosta
Syke toivoo, että merellä ja hylyillä liikkuvat sukeltajat ilmoittaisivat havainnoista, jotka viittaavat vuotavaan hylkyyn. Ilmoittamista varten on perustettu sähköpostiosoite syke.hylyt@syke.fi.

Kuva: Syke/Mia Farstad
‒ Veden alla öljyä on vaikeampi havaita kuin pinnalla. Jos harrastajasukeltaja hylyllä sukeltaessaan huomaa, että sieltä tulee pisara pintaan tai on aktiivista vuotoa, hän voi tehdä siitä ilmoituksen meille osoitteeseen syke.hylyt@syke.fi, kehottaa Syken erikoissuunnittelija Panu Hänninen.
‒ Siinä päivän aikana, kun sukellusryhmä on kohteella, voi tarkkailla, miten paljon vuotoa on: pisara minuutin välein on eri asia kuin pari pisaraa päivän aikana. Parempi kuitenkin havaita vuoto ajoissa kuin vasta siinä vaiheessa, kun ympäristökatastrofi on jo lähellä, hän ohjeistaa.
‒ Sukeltamista kohteelle ei tarvitse välttää, kunhan noudattaa normaalia ohjeistusta, eli hylkyihin ei kajota eikä sisään sukeltamista suositella, muistuttaa Panu Hänninen, aktiivisukeltaja itsekin.
Jos epäilet, että hylky vuotaa
- tee ilmoitus osoitteeseen syke.hylyt@syke.fi
- ilmoita sijainti (koordinaatit) ja hylyn nimi, jos se on tiedossa
- arvioi öljyn määrä (läikän koko) ja miten aktiivista vuoto on (pisara minuutissa, pisara tunnissa tms.)
- ilmoita vuotokohta hylyssä, jos se on tiedossa.
- Kuvista ja videoista kohteelta on hyötyä.
Riskihylkyjen tiedot on koottu rekisteriin, jonka perusteella tehdään jatkuvaa kriittisyysarviota hylkyjen kunnosta. Jokainen öljyä sisältävä hylky tulee saneerattavaksi jossain vaiheessa, kun se ajan mittaan rapistuu.
‒ Teemme hylyille riskiarviot, joten jos saamme havaintoja, että hylky, joka ei ole aiemmin vuotanut, on alkanut vuotaa öljyä, nostamme sen riskitasoa, kertoo rekisteristä vastaava Syken suunnittelija Suvi Tuuliainen.