Meribiologian tohtori Jessica Haapkylä vie uudessa tietokirjassaan Itämeri lukijan sekä lähimeremme ulapoille että pinnan alle. Lapsuuden kesistä alkava henkilökohtainen tutkimusmatka yhdistyy ajantasaiseen tieteelliseen tietoon ja asiantuntijahaastatteluihin.…
Suomenlahden pohjassa lepää lukemattomia tunnettuja ja vielä tuntemattomia laivanhylkyjä, jotka sisältävät polttoaineena käytettyä öljyä. Ajan mittaan ne ruostuvat ja hapertuvat ja öljysäiliö alkaa vuotaa. Pahimmassa tapauksessa…
Meillä sukeltajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tarkkailla vedenalaisen ympäristön tilaa tavalla, joka pinnalta käsin ei ole mahdollista. Sukeltajilla voi olla merkittäväkin rooli kestävän kehityksen edistämisessä. Me voimme…
Yli 30 vuoden ajan olen sukeltanut tutuilla jokikohteilla, seurannut virtaavaa vettä ja ihaillut vaikuttavia saviseinämiä ymmärtämättä, kuinka paljon olin jättänyt huomiotta ympäristöissä, jotka kuvittelin tuntevani. Näitä…
Kauniaislainen Tiina Boman vietti juhannusviikon Seilin saarella Itämeri-kesälukion snorklausopettajana. Kansainvälisessä lukioryhmässä oli kahdeksan suomalaista, kymmenen saksalaista ja kymmenen marokkolaista oppilasta, jotka tulivat Itämeri-lukion yhteistyökouluista. Opetuskielenä oli…
Noin 10 % maapallon elinkelpoisesta tilasta on maan päällä ja 90 % vesistöissä: joissa, järvissä ja merissä. Vedenalainen maailma on siis tärkeä elämän ylläpitäjä sinisellä planeetallamme.…
Kevät ja syksy ovat veneiden huollossa tärkeitä hetkiä vaikuttaa ympäristön kuormitukseen. Esimerkiksi pohjissa käytetyille myrkkymaaleille on vaihtoehtoja. Veneilykaudella on syytä kiinnittää huomiota jätteen oikeaan käsittelyyn −…
Olet sukeltamassa yhdellä Itämeren monista hylyistä ja laskeudut hitaasti sitä kohti poijunarua pitkin. Utuinen hylky muuttuu metri metriltä selkeämmäksi, kunnes näet sen koko kauneudessaan. Et kuitenkaan…
Vedessä ja veden äärellä elää monenlaisia asukkeja, mutta monille meistä niiden maailma on kovin vieras. Veden elämä on usein pientä, vaatimatonta ja katseilta piilossa. Se on…
Ikoninen Raja Ampat on sukeltajan ja valokuvaajan biounelma. Neljän Kuninkaan saaristo sijaitsee maapallon merien monimuotoisuuskeskuksessa, niin sanotussa korallikolmiossa. Alueella elää noin 1 700 kalalajia ja 600…