Mitä sukeltaja todella näkee?
Yli 30 vuoden ajan olen sukeltanut tutuilla jokikohteilla, seurannut virtaavaa vettä ja ihaillut vaikuttavia saviseinämiä ymmärtämättä, kuinka paljon olin jättänyt huomiotta ympäristöissä, jotka kuvittelin tuntevani. Näitä muodostelmia olin katsellut vuosikymmeniä tietämättä, että kyseessä oli lustosavi, jääkauden sulamisvaiheessa syntynyt geologinen rakenne. Tuo hetki muutti tapaani suhtautua sukellukseen. Se herätti yksinkertaisen mutta voimakkaan kysymyksen: mitä muuta me emme vielä näe?
Oivallus syntyi osallistuessani Museoviraston Virtavesien kulttuuriperintö -hankkeeseen. Hankkeen aikana eräs vanhempi ja erittäin kokenut sukeltaja näytti meille kuvia ja kysyi: “Oletteko nähneet tällaisia muodostelmia?” Olimme kyllä – koko sukelluskohteemme oli niitä täynnä. Vasta silloin ajatus todella pysäytti: olimmeko sukeltaneet koko ajan tietämättämme 10 000–12 000 vuotta vanhojen lustosavimuodostelmien äärellä?
Nämä ympäristöt eivät ole vain geologisesti merkittäviä vaan myös biologisesti rikkaita: lustosaviseinämät tarjoavat elinympäristön ravuille ja simpukoille.
Ensimmäinen tunne oli hämmennys, jopa epäusko, jota seurasi syvempi ymmärrys jokiluonnon monimuotoisuudesta ja sen pitkistä kehityskuluista. Tuo hetki muutti tapaani suhtautua sukellukseen. Se herätti yksinkertaisen mutta voimakkaan kysymyksen: mitä muuta me emme vielä näe?
Vesistöt ovat kautta historian toimineet ihmisten kulkureitteinä ja tavarankuljetuksen valtaväylinä. Suomessa puun teollinen käyttö alkoi jo 1500-luvun alussa vesisahoina, ja sitä seurasi tukkien uitto. Näistä toiminnoista on yhä nähtävissä vedenalaisia jälkiä 1700–1900-luvuilta erilaisina rakenteina ja jäänteinä jokien ja järvien pohjissa.
Kuva: Tero Jokinen
Ihmistekijöiden ymmärryksen ja kansalaistieteen näkökulmasta sukeltaja ei ole enää vain havainnoija. Kun tietoisuus, havainnointikyky ja ymmärrys lisääntyvät, sukelluksen harrastajat voivat tunnistaa, dokumentoida ja auttaa suojelemaan vedenalaisia ympäristöjä sekä tuottaa arvokasta tietoa tutkijoiden ja ammattilaisten käyttöön.
Ihmistekijät ja kansalaistiede vedenalaisen ympäristön ymmärtämisen välineinä
Sukeltajat ovat ainutlaatuisessa asemassa. Me pääsemme ympäristöihin, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan näe omin silmin. Vedenalainen maailma ei ole vain tausta tai yksittäinen sukelluskohde. Se on monikerroksinen kokonaisuus, jossa luonto, historia ja ihmisen toiminta kohtaavat.
Silti suuri osa tästä rikkaudesta voi jäädä huomaamatta, jos tarkastelemme maailmaa vain pintapuolisesti. Entä jos jokainen sukellus olisi mahdollisuus ymmärtää ympäristöä syvemmin, kehittää omaa tietoisuuttamme ja tuottaa arvokasta tietoa tieteen käyttöön?
Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten ihmistekijöiden ymmärrys ja niiden soveltaminen sekä kansalaistiede voivat auttaa sukeltajia näkemään enemmän, sukeltamaan turvallisemmin ja rikastamaan sekä omaa kokemustaan että tieteellistä tietopohjaa.
Ihmistekijät arjen sukeltamisessa
Ihmistekijät (eng. human factors) ovat tiede (ajattelua – asennetta – tutkimusta), joka tarkastelee sitä, miten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja käyttämänsä teknologian kanssa, niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa he toimivat sekä omien sisäisten vahvuuksiensa ja rajoitteidensa kanssa.
Ihmistekijöiden soveltaminen tarkoittaa, että huomioimme kognitiiviset ja fyysiset rajoitteet, sen miten teemme päätöksiä paineen alla ja epävarmuuden vallitessa, millainen vaikutus ympäristö- ja organisaatiotekijöillä on suoriutumiseemme ja miten kaikki tämä vaikuttaa kykyymme oppia ja sopeutua samalla kun käsittelemme tavoitteisiin ja odotettuihin lopputuloksiin liittyviä jännitteitä ja ristiriitoja. Sukelluksessa nämä tekijät ovat aina läsnä, vaikka emme niitä tietoisesti huomaisikaan tai ottaisi huomioon sukelluksia suunniteltaessa ja toteutettaessa.
Sukeltajalle tämä tarkoittaa parempaa sukellussuunnittelua, selkeämpää kommunikointia, tarkempia havaintoja ja viisaampia toimintamalleja muuttuvissa olosuhteissa. Tietoisuus näistä tekijöistä muuttaa tapaa, jolla näemme vedenalaisen maailman – sekä yksilöinä että tiimeinä.
Kuva: Tero Jokinen
Kohteesta ympäristöksi
Kun suunnittelemme sukellusta, ajattelemme usein kohteita: järvi, joki, meri, hylky, kaivos tai luola. Merkityksen muodostamisen näkökulmasta ihmistekijät kutsuvat meitä laajentamaan tätä ajattelua.
Sukelluskohde ei ole koskaan vain kohde. Se on vedenalainen ympäristö, jolla on oma historiansa, dynamiikkansa ja merkityksensä. Biologinen elämä, geologiset muodostumat ja ihmisen toiminnan jäljet ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja kertovat tarinoita, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta.
Näkeminen tietoisuuden kautta
Hylyt nähdään usein yhden ”linssin” läpi arkeologisina kohteina, ja syystäkin. Ne ovat kuitenkin myös biologisia ja geologisia ympäristöjä. Ne tarjoavat elinympäristöjä kaloille, kasveille ja mikro-organismeille, ja niiden sijainti ja kunto heijastavat usein sitä, miten jäätiköiden muovaamat pohjat, virtaukset ja vaaratekijät ovat vaikuttaneet kohteeseen. Vrouw Marian hylky Itämerellä on tästä hyvä esimerkki.
Suomen järvissä jääkauden historia näkyy supissa (sulaneiden jäälohkareiden jättäminä pyöreinä painanteina) ja lustosavessa (jääkauden aikaisen mannerjään sulamisen vuoksi syntyneitä tietynlaisia savikerroksia). Nämä piirteet paljastavat menneitä prosesseja ja ympäristön muutoksia.
Kuva: Tommi Nukarinen
Näennäisesti yksinkertaiset ympäristöt kätkevät usein monimutkaisuutta. Virtaavissa joissa voi olla lustosavesta muodostuneita seinämiä ja onkaloita, joissa simpukat viihtyvät. Järvien pohjilta voi löytyä rautapitoisia sedimenttikerroksia. Ympäristö ei ole muuttunut vaan havaitsija ja se, mihin hän kiinnittää huomionsa.
Sukeltajat kansalaistieteen toimijoina
Kansalaistiede mahdollistaa harrastajien ja vapaaehtoisten osallistumisen tiedonkeruuseen, havainnointiin ja tutkimuksen tukemiseen. Sukeltajat soveltuvat tähän rooliin erityisen hyvin, koska pääsemme alueille, joita tutkijat eivät pysty säännöllisesti seuraamaan.
Hyvin usein sukelluksen harrastajat ovat ensimmäisiä, jotka tekevät uusia löytöjä tai havaintoja. Uusi hylky, poikkeava rakenne tai dokumentoimaton muodostuma voidaan huomata sattumalta sukelluksen aikana. Ymmärrys sukelluskohteen luonteesta auttaa sukeltajia toimimaan viisaasti: dokumentoimaan havainnon, jättämään kohteen koskemattomaksi ja viestimään siitä tutkijoille tai viranomaisille.
Suomessa Suomen Meriarkeologinen Seura on hyvä esimerkki vapaaehtoisten tekemästä työstä vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkimuksen ja suojelun tukena.
Yksinkertaiset havainnot, kuten näkyvyyden ja lämpötilan seuranta tai sedimenttikerrosten dokumentointi, voivat tuottaa arvokasta tietoa pintapuolisille tutkimusryhmille. Tukilta näyttävä puu voi olla satoja vuosia vanha koverrettu ruuhi, ja pystyssä olevat tukit voivat viitata aikojen saatossa kadonneeseen siltaan, joka on säilynyt veden alla.
Kuva: Juho Ollikka
Tietoisuus parantaa turvallisuutta ja laatua
Ympäristön ymmärtäminen parantaa sukeltamisen laatua ja tukee:
- parempaa sukellussuunnittelua, jossa huomioidaan myös varasuunnitelmat tilanteisiin, joissa asiat menevät pieleen tai eivät etene suunnitelman mukaan
- selkeämpää kommunikointia, jotta rajallinen pohja-aika voidaan käyttää tehokkaasti eikä aikaa kulu tehtävien uudelleensuorittamiseen tai tavoitteiden tarkentamiseen
- toimivampaa tiimityötä, joka ylittää pelkän parijärjestelmän ja perustuu jaettuun vastuuseen
- viisaampaa päätöksentekoa muuttuvissa olosuhteissa, mikä johtaa parempaan tiedonkeruuseen ja vähentää altistumista vaaroille ja uhille.
Turvallisuus, oppiminen ja havainnointi kietoutuvat yhteen. Tietoisuus, joka parantaa turvallisuutta, lisää myös kykyä hahmottaa ympäristö kokonaisuutena ja tuottaa merkityksellistä tietoa.
Osa suurempaa kokonaisuutta
Tutkijoiden ja viranomaisten resurssit ovat usein rajalliset, ja monet vedenalaiset ympäristöt tunnetaan vain pintapuolisesti. Sukelluksen harrastajat voivat tehdä merkittävän eron tuomalla havaintojaan ja aineistojaan tutkimuksen tueksi.
Kun tietoisuus kasvaa sukellusyhteisössä, myös arvostus ympäristöä ja kulttuuriperintöä kohtaan lisääntyy. Sukeltajista tulee aktiivisia toimijoita kestävien käytäntöjen ja tiedon jakamisen ketjussa.
Kuva: Tero Jokinen
Kun sukeltaja näkee enemmän
Vedenalainen ympäristö ei ole vain tausta sukeltamiselle. Ihmistekijöiden ja kansalaistieteen näkökulmasta tarkasteltuna sukeltamisesta tulee tehokkaampaa, merkityksellisempää ja vaikuttavampaa samalla kun turvallisuus ja riskienhallinta paranevat.
Jokainen sukeltaja voi olla havainnoija, oppija ja tiedon tuottaja. Kun tietoisuus kasvaa, ymmärrys kasvaa ja sukeltaminen saa aivan uuden ulottuvuuden.
Kirjoittaja on tutkimusmatkailija kulttuuriperinnön ja geologian parissa, sukelluskouluttaja ja Sukeltajaliiton kansalaistiedevaliokunnan jäsen.
Jutun teossa on käytetty apuna tekoälyä kansalaistieteeseen liittyvässä tiedonhaussa.
