Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Valitse sukellukselle sopiva leikkuuväline

Puukko, leikkuri vai sakset? Sukeltajan varustukseen kuuluu leikkuuväline. Valitse sopiva väline sen mukaan, missä sukellat ja mitä sukelluksella voi olla odotettavissa. Joskus mukaan tarvitaan useampi eri väline.

Teksti
Mika Rautiainen
Kuvat
Ismo Marttinen

Puukko

Hyvä puukko on sukelluskäyttöön tarkoitettu, ja siinä on köysileikkuri ja sahalaitainen terä. Köysileikkurilla esimerkiksi siiman leikkaaminen on helppoa; puukonterällä se voi olla hankalaa. Sahalaitainen terä sopii köysien, paksun kelpin tms. katkaisemiseen. Puukko tulee pitää hyvässä kunnossa ja terävänä.

Sukelluskalastajat tarvitsevat teräväkärkistä puukkoa kalojen käsittelyyn, mutta muiden on syytä valita tylppäkärkinen puukko: terävällä kärjellä voi vahingoittaa itseään tai varusteita.

Erilaisia leikkuuvälineitä
Ulkomailla riuttakohteissa puukko saattaa olla kielletty varuste. Ota sinne mukaan sakset tai leikkuri.

Leikkuri tai sakset

Siiman leikkaaminen on helpompaa leikkurilla kuin puukolla, varsinkin yhdellä kädellä. Jos varusteet joutuu riisumaan nopeasti esimerkiksi pelastustilanteessa, on hihnaston katkaiseminen nopeampaa ja helpompaa leikkurilla kuin puukolla. Leikkurin terä on suojassa, joten leikkuri on puukkoa turvallisempi käyttää.

Sakset sopivat hyvin siiman leikkaamiseen yhdelläkin kädellä. Saksilla pystyy katkaisemaan myös metallilankaa ja sähköjohtoa, joten hylkysukeltajalle sakset ovat hyvä valinta. Hihnaston leikkaaminen onnistuu saksilla hyvin. Sakset ovat puukkoa turvallisemmat käyttää.

Varsinkin hylyille kertyy siimaa, verkkoja ja köyttä. Tällaisiin kohteisiin kannattaa ottaa mukaan kaksi eri leikkuuvälinettä: sahalaitainen puukko köysien katkaisemiseen ja leikkuri tai sakset siiman ja verkon leikkaamiseen.

Tuppi

Leikkuuvälineen pitää pysyä tukevasti paikallaan, ja se pitää saada käyttöön helposti yhdellä kädellä. Olipa väline mikä hyvänsä, sitä pitää pystyä käyttämään hanskat kädessä. Tuppi kiinnitetään jalkaan tai ranteeseen, liiviin, hihnastoon, mittarikonsolin takapuolelle, lampun valopäähän tai muuhun sopivaan paikkaan, missä se ei takerru kiinni mihinkään.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • A-lippu laiturilla

    Vesilläliikkuja! Tunnethan sukeltajan A-lipun?

    Ajankohtaista, Turvallisuus

    Veneilykauden käynnistyessä muistutamme, mitä sinivalkoinen A-lippu veneessä tai rannassa tarkoittaa: alueella on vedessä sukeltajia. Pintautuvaa sukeltajaa voi olla vaikea havaita etenkin aallokossa ja hämärässä. Hiljennä siis vauhtia ja pidä hyvä…

  • Ostajan opas – käyteyt varusteet

    Varusteet

    Käytettyjä varusteita liikkuu hyvin nettikirppiksillä, ja kaveripiirissäkin moni kauppaa käy. Uusiokäyttö on ympäristöteko, ja saattaapa siinä jokunen euro säästyäkin. Käytettyjen varusteiden hankinnassa terve kriittisyys on paikallaan. Lue kattavasta jutusta vinkit…

  • yleisöä luennolla

    Dive Booth 2025 -sukellusmessut

    Ajankohtaista, Varusteet

    Dive Booth 2025 -sukellusmessut järjestettiin 29.3. Lahdessa nyt toisen kerran. Paikka oli muuttunut viime vuodesta: kävelymatkan päässä rautatieasemalta sijaitseva Asko-talo tarjosi tilavat puitteet tapahtumalle. Noin 20 näytteilleasettajaa ja runsaat 200…