Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Koulutus antaa taidot, seura yhteisön

Laitesukelluksen peruskurssit ovat tältä vuodelta hyvässä vauhdissa; toivottavasti mahdollisimman moni seura on saanut sopivasti oppilaita kurssille. Kouluttajat ovat päässeet tekemään sitä, mitä rakastavat: opettamaan hienoa lajiamme uusille sukeltajille ‒ tuleville sukellusseuran jäsenille. Pelkkä kurssin suorittaminen ei kuitenkaan riitä pitkälle, sillä tuore sukeltaja tarvitsee yhteisön, jossa harrastaa. Se, tunteeko hän pääsevänsä seuransa toimintaan sisään, saattaa ratkaista sukellusharrastuksen jatkumisen.

Teksti
Marko Niinistö
Kuvat
Olli-Pekka Juhantila
Simppu ry:n laitesukelluksen peruskurssi käynnissä.

Seurojen koulutukset ovat tärkeä osa jäsenhankintaa. Kurssin aikana seuran tavat ja ihmiset tulevat oppilaille tutuksi. Kannattaakin käyttää merkittävästi aikaa siihen, että asioista kerrotaan kurssilla mahdollisimman laajasti, jotta oppilaat tuntevat itsensä tervetulleiksi seuraan.

Laitesukelluksen peruskurssilla hankitaan perustaidot. Se, tunteeko uusi sukeltaja itsensä tervetulleeksi seuraan, ratkaisee, jatkuuko harrastus.

Kouluttajien lisäksi seurasta voi kertoa kuka tahansa seuran jäsen. Jokaisella on varmasti oma näkemyksensä, omaa sanottavaa seurasta. Keskustelun kautta oppilaat voivat löytää uusia mielenkiintoisia harrastusmahdollisuuksia: he voivat vaikka innostua seuran veneen kunnostamisesta. Hyvä koulutus ei tuota vain osaavia sukeltajia, vaan myös aktiivisia jäseniä, jotka tuntevat olevansa osa seuraa jo ennen kuin saavat sukelluskortin.

Kurssin jälkeen uusien sukeltajien pitämiseen seurassa ja aktiiviseen osallistumiseen kannattaa panostaa. Uusien jäsenten kutsuminen seuran tapahtumiin on toivottavasti itsestäänselvyys. Lisäksi kannattaa kokeilla pelkästään uusille sukeltajille suunnattuja tapahtumia, jolloin osallistumiskynnys voi olla hivenen matalampi. Joustavasti aikataulutetuilla ja järjestetyillä jatko- ja erikoiskursseilla voi pitää mielenkiintoa yllä pidempäänkin.

Uusien sukeltajien omat reissut ovat hyvä keino madaltaa kynnystä osallistua. Kohteet valitaan aloittelijoille sopiviksi, aikataulu on väljä ja mukana on kokeneita kouluttajia ja sukelluspareja.

Uuden sukeltajan on huomattavasti helpompi lähteä mukaan seuran toimintaan, kun seurassa on avoin ilmapiiri ja tilaa uusille. Mitä selkeämpi ja yksinkertaisempi on reitti mukaan toimintaan, sitä todennäköisemmin uusi sukeltaja jää seuraan.

Koulutus antaa taidot, mutta seura tarjoaa yhteisön, jossa voimme harrastaa yhdessä.

Marko Niinistö (oik.) valmistautumassa jääsukellukselle Taru Juhantilan kanssa.

Kirjoittaja on Sukeltajaliiton varapuheenjohtaja vastuualueenaan laite- ja tekniikkasukellus, materiaalityö ja kaivossukellus.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • roskia laiturilla

    Sukeltajat vedenalaisen ympäristön tarkkailijoina ja puolustajina

    Puheenvuoro, Vesiluonto

    Meillä sukeltajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tarkkailla vedenalaisen ympäristön tilaa tavalla, joka pinnalta käsin ei ole mahdollista. Sukeltajilla voi olla merkittäväkin rooli kestävän kehityksen edistämisessä. Me voimme toimia ympäristön hyväksi esimerkiksi…

  • kuva uima-altaan pohjasta

    Pinnan alla piilee sukellusurheilun todellinen syvyys

    Puheenvuoro, Urheilu

    Moni ajattelee, että sukellus on vain rauhallista kellumista ja vedenalaisen luonnon ihailua. Todellisuus on kuitenkin paljon vauhdikkaampi: pinnan alla piilee myös fyysisesti vaativaa ja äärimmäisen monipuolista urheilua. Heti kun räpylät…

  • Vesipätevä sukeltaja – mitä se tarkoittaa?

    Puheenvuoro, Turvallisuus

    Kesällä tapahtuneet traagiset hukkumiskuolemat ovat pysäyttäneet meidät kaikki. Osaavatko lapset ja nuoret enää uida? Riittääkö uimataito ehkäisemään hukkumisia? Meillä Suomessa uimaopetus kuuluu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Mutta hukkumisten ehkäisyssä pelkkä uimataito…