Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Jyväskylä heitti Avovesihaasteen

Jyväskylän Sukeltajat ry viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi seura haluaa tarjota kaikille sukeltajille hauskaa kesäpuuhaa avovesihaasteen merkeissä. Sukella historiantäyteiselle matkalle Laukaan Siikajärven syvyyksiin, ratkaise haasteet ja opi uutta vedenalaisesta historiasta, nykyhetkestä ja tulevasta! Pieniä palkintojakin on luvassa. Jyväskylän Sukeltajat ry haastaa mukaan kaikki sukeltajat!

Teksti
Jaana Lahdenniemi, Kristiina Karila
Kuvat
Jaana Lahdenniemi
sukeltaja pinnan alla

Seuran aktiiveilta, Jaana Lahdenniemeltä ja Elisa Lahtiselta, eivät ideat lopu. He ovat toteuttaneet Jyväskylän seudulla sijaitsevaan suosittuun sukelluskohteeseen, Laukaan Siikajärveen, Avovesihaasteen. Siikajärveen on rakennettu kaikille avoin tehtävärata, jonka teemana on seuran juhlavuosi ja siihen liittyen vedenalainen historia ja tulevaisuudennäkymät.

‒ Idea lähti oikeastaan siitä että, halusimme toteuttaa talvikaudella järjestettyjen teema-altaiden ajatuksella jonkun vastaavanlaisen projektin avovedessä. Seuran 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi päätettiin ottaa juhlavuosi teemaksi, ja siihen sopi hyvin “vedenalaista historiaa” käsittelevä rata, Jaana Lahdenniemi kertoo.

Haasteen suoritusaika on 16.6.–31.8. Haaste on kaikille avoin, ja se soveltuu kaikille sukeltajille aloittelijasta konkariin. Sen voi tehdä vapaasti omaan tahtiin joko pareittain tai kolmen hengen ryhmässä. Älä sukella yksin! Ethän myöskään siirrä tai poista materiaaleja vedestä haasteen aikana; kaikki kerätään vesistöstä pois elokuun jälkeen.

Näin osallistut

ristikko
Veteenmenopaikan osoite on Siikalantie 134, 41330 Laukaa.

Ajo-ohje

Käänny Ruutitehtaantieltä vasemmalle Polkulantielle ennen tehdasta. Polkulantieltä käänny oikealle Siikalantielle. Siikalantiellä on puomi, mutta se ei ole lukittu, vaan sen saa työntämällä auki. Puomi tulee pitää suljettuna, eli muista sulkea se kun ajat läpi.

Kohteessa autot tulee jättää parkkiin siten, ettei tuki teitä tai porttien edustaa. Vieressä olevan ruutitehtaan vuoksi alueella on valvontakameroita ja esim. dronen lennätys kielletty. Sukellus on kuitenkin sallittu.

Yhteystiedot

Jaana Lahdenniemi, jakrlahd@gmail.com

Elisa Lahtinen, elisa.lahtinen@sukeltaja.fi

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Hossan hyvät olosuhteet kutsuvat sukeltajaa

    Sukella Suomessa

    Kun puhutaan suomalaisista makean veden sukelluskohteista, nousee Hossa esiin yhä uudelleen. Kainuussa sijaitseva alue tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisen kirkkaista vesistään, mutta pinnan alla avautuu myös kokonainen oma maailmansa: suppalampia, vanhoja…

  • Sukellus ja vesiliikunnan ilo kohtasivat pääsiäistapahtumassa Hyvinkäällä

    Sukellusseurat

    Hyvinkään Sveitsin uimahallissa järjestetty pääsiäistapahtuma kokosi yhteen runsaasti vesiliikunnan ystäviä ja tarjosi monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille osallistujille. Tapahtuma oli samalla hieno osa Sukeltajaliiton 70-vuotisjuhlavuotta, ja päivän aikana yleisö pääsi tutustumaan sukelluksen…

  • Tukea lasten harrastamiseen

    Sukellusseurat

    Savonlinnan Urheilusukeltajat haki ja sai viime vuonna OP Suur-Savolta tukea norppatoimintaansa pankin kumppanuusohjelman kautta. Tuen avulla toteutettiin seuran norppaleiri. Mikkelin Urheilusukeltajat on ollut kumppanuusohjelmassa mukana jo kolmen vuoden ajan, ja…