Elpyykö sukellusuunnistuksen kisaperinne?
Suunnistaminen vedessä ei ole ihan helppoa: näkyvyys voi olla olematon, taivaalta ei saa osviittaa ja pohjallakaan ei välttämättä ole mitään kiintopisteeksi sopivaa. Varsinkin hämärässä suunnat katoavat nopeasti. Taito on kuitenkin sukeltajalle tärkeä. Hyvinkään Urheilusukeltajissa otettiin mittaa suunnistustaidoista seuran kilpailussa syyskuussa. Visa Kostamo ja Tapio Ovaska suorittivat tehtävän tarkasti ja taitavasti ja saivat nimensä voittajan palkintopokaaliin.
Sukeltajan turvataito
Kyky suunnistaa veden alla on sukeltajan turvallisuustaito. Suunnistustaitoa tarvitaan, kun sukelletaan vaikkapa rannasta kauempana olevalle kohteelle tai veneestä hylylle. Erityisen tärkeää on osata suunnistaa kohteelta takaisin rantaan tai veneelle. Vaihtoehtona voi olla väsyttävä, pitkä pintauinti, mikä etenkin pimeällä voi olla hankalaa: rannassa voi olla useita valopisteitä ja omaa lähtöpaikkaa voi olla vaikea erottaa. Tässä avuksi ovat esim. värilliset valot tai kiilutikut lähtöpaikassa. Suunnistamista opetetaan mm. CMAS **Diver -kursseilla (P2-kurssi).
Uusi nimiä pokaaliin
Hyvinkäällä suunnistuskilpailu järjestettiin nyt ensimmäisen kerran kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Visa Kostamo, miksi lähditte parisi kanssa mukaan kisaan?
‒ Palkintopokaalissa oli liian paljon samoja nimiä, joten päätettiin Tapsan kanssa, että on saatava vähän uusia nimiä voittajien listaan. Olimme juuri P2-kurssilla, missä toden teolla syvennytään sukellussuunnistukseen ja kompassin käyttöön veden alla. Kertasimme vielä kurssimateriaalin läpi ja sovimme tehtävänjaon sukellukselle, Kostamo kertoo.
Suunnistus suoritettiin pareittain. Kisassa oli sovittu lähtöpiste, josta tehtiin tasakylkisen kolmion muotoinen lenkki. Jokaisen sivun oli oltava kahdeksan minuutin mittainen, ja lähimmäs lähtöpistettä pintautunut pari julistettiin voittajaksi. Sukellusajan ylityksestä tai alituksesta sai sakkoja. Suuntimat ja tahti oli parin itse päätettävissä.

Vaikea vesistö
Kilpailuvesistöllä on iso merkitys sille, onko suunnistaminen helppoa vai vaikeaa. Mitä vähemmän kiintopisteitä, sen haastavampaa.
‒ Kisat järjestettiin Sääksjärvellä, jossa pohja on tasainen, syvyys ei muutu eikä ole oikein mitään muuta kuin kompassi navigoinnin apuna. Vaikeuksia koitui, kun lähdettiin liian suurella nopeudella liikkeelle: sama nopeus oli pidettävä maaliin asti, jotta kolmion sivujen matka pysyisi samana, Kostamo kuvailee ja arvelee, että tuoreet tiedot ja hyvä suunnitelma olivat resepti voittoon.
‒ Meillä oli tuoreena mielessä suunnistuksen teoriat kurssilta. Kerrattiin ne ja sovittiin tehtävät ennen veteen menoa. Sovittiin, että Tapsa seuraa kelloa ja nopeutta ja minä tuijotan kompassin suuntimaa ja varmistan, että käännöksissä lähdetään oikeaan suuntaan. Otettiin myös helpot suuntimat, joilla vähennettiin laskuvirheiden mahdollisuutta.
Vinkki uusille tulokkaille: Etene rauhassa ja tasaisesti. Liian kova kiire kostautuu loppumetreillä, kun väsymys iskee.

Lähteekö laji elpymään?
Vielä 1990-luvulla sukellussuunnistuksessa järjestettiin useita seurakilpailuja ja myös valtakunnallisia SM-kilpailuja. Urheilusukeltajat ry:n järjestämästä Pastorin pytty -kilpailusta löytyy juttu vielä vuodelta 2009. Kilpailu on kevyt järjestää eikä vaadi osallistujilta muuta kuin tavanomaiset sukellusvarusteet ‒ ja rutkasti taitoa. Olisiko aika elvyttää tätä hauskaa ja hyödyllistä kisaperinnettä? Visa Kostamo kannustaa kaikkia osallistumaan.
‒ Tapahtuma itsessään on mukavaa ajanviettoa, ja yleisön yllätti se, kuinka jännittävää lajin seuraaminen pinnalta voi olla. Kaksi muuta sukellusparia olisivat voineet kiriä voittoon, mutta kummankin parin matka jatkui maalipisteen ohitse ja pintautuminen tapahtui liian kaukana lähtöpisteestä. Kuplia seurattiin pinnalla suorastaan henkeä pidätellen, hän kuvailee.
‒ Olen sukeltanut nyt noin kolme vuotta. Lajissa kiehtovaa on sen monipuolisuus ja mahdollisuus kehittää osaamistaan jatkuvasti. Kaikista Suomen vesistöistä löytyy maailma, joka jää useimmilta näkemättä. Sukeltaminen antaa nykypäivän äänekkäälle maailmalle vastakohdan, jossa voi rentoutua hiljaisuudessa, viileän veden halatessa kehoa. Koitan päästä sukeltamaan aina kun arjen aikataulut antavat periksi, kertoo tuore suunnistusmestari.
Hauskaa yhteisöllistä toimintaa
Seuran sihteeri Kati Loitokarin mukana seuran sukellussuunnistuskilpailua järjestettiin vuosittain 2009‒2017, ja nyt se haluttiin aktivoida uudelleen.
‒ Kilpailussa tehdään kolmiosuunnistus, jonka kesto on 24 minuuttia. Lähimpänä lähtöpaikkaa pintautunut pari voittaa, hän kertoo.
Loitokarin mukaan tapahtuma ei ollut erityisen raskas järjestää: varattiin kisapaikka, tiedotettiin kilpailusta jäsenistöä ja hankittiin makkaraa ja mehua tarjolle. Kilpailun jälkeen oli mahdollisuus käydä saunassa ja jäädä grillaamaan makkaraa.
‒ Tapahtuma on hauska keino lisätä yhteisöllisyyttä ja tutustua seuran muihin jäseniin sekä harjoitella hyödyllistä suunnistamisen taitoa leikkimielisellä kisailulla, hän kannustaa.
Tutustu seuraan
Hyvinkään Urheilusukeltajat ry toimii Hyvinkäällä sekä Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Seurassa on 51 jäsentä. Seurassa voi harrastaa laitesukellusta, ja se tarjoaa jäsenilleen myös sukelluskoulutusta. Viikonloppuisin tehdään päiväreissuja merelle tai koko viikonlopun mittaisia reissuja esimerkiksi Viron Rummuun tai Saaristomerelle. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla järjestetään viikon mittainen kesäleiri vaihtuvissa paikoissa.