Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Hyvä varustehygienia on osa harrastusta

Varusteiden puhdistamiseen ja hyvään hygieniaan on syytä kiinnittää huomiota muulloinkin kuin pandemia-aikana.

Teksti
Ari-Pekka Hakulinen
Kuvat
Susanna Korkiatupa

Ulkomailla matkaillessamme olemme tottuneet käyttämään käsidesiä esimerkiksi ennen ruokailua, jotta bakteerit ja virukset eivät kulkeudu käsien mukana limakalvoille. Koronapandemian aikana tämä tapa on tullut osaksi arkeamme. Myös sukellusharrastuksessa on tilanteita, joissa riski bakteerien ja virusten elimistöön kulkeutumiselle on korkea. Varusteiden puhdistamiseen ja hyvään hygieniaan on siis syytä kiinnittää huomiota muulloinkin kuin pandemia-aikana.

Kurkkaa snorkkeliin 

Koska viimeksi kurkkasit snorkkeliisi? Snorkkelin sisäpinta pysyy pitkään kosteana, ja ilmassa kulkeutuvat virukset saavat siitä otollisen kasvualustan. Vaikka snorkkelia käytettäisiin usein uima-altaan klooripitoisessa vedessä, kulkeutuu hengityksen mukana sinne aina uusia partikkeleita. Allasvedessä huljuttelu ei siis riitä snorkkelin puhdistamiseksi, vaan se kannattaa säännöllisin väliajoin puhdistaa kunnolla. Pura snorkkelista kaikki irtoavat osat ja pese ne käsitiskiaineella ja esim. tiskiharjalla. Putken voi pestä pulloharjalla.

Käsitiskiaine sopii perusvälineiden pesuun. Snorkkelin saa puhtaaksi pulloharjalla.

Annostin ja maski

Käytännössä aina kun sukellusvaruste on kosketuksissa ihmiseen joko ihon tai hengityksen välityksellä, se kontaminoituu eli likaantuu. Itse käyttäjälle siitä ei välttämättä ole haittaa, mutta jos joku toinen käyttää samaa varustetta, altistuu hän toisen viruksille. Sukellusvarusteet ovat pitkälti henkilökohtaisia, mutta esimerkiksi vara-annostinta joutuu käyttämään kaasunjakotilanteessa toinen sukeltaja. Uloshengityksessä siihen kulkeutuu limaa ja bakteereja.

Koronapandemian alkaessa DAN Europe antoi ohjeen maskien ja annostimien käytöstä ja desinfioimisesta virustartuntojen estämiseksi. Annostin puolestaan tulee upottaa desinfiointinesteeseen aina kun se käy suussa ja on mahdollisuus, että sitä käyttää joku toinen. Ennen pandemiaa Sukeltajaliiton suositus annostimen puhdistamiseksi oli huuhdella se allasvedessä. THL:n mukaan uima-allasvesi ei voi levittää SARS-CoV-2 virusta, joten pandemiatilanteen normalisoituessa voidaan ylimääräinen desinfiointi jättää pois.

Maskin huurteenpoisto tulee tehdä muulla kuin syljellä, esimerkiksi huurteenpoistoaineella tai laimennetulla vauvashampoolla.

Usein saippuavesi riittää

Sukellusvarusteet kestävät käsihuuhteita ja antiseptisia liuoksia, mutta aina ei ole syytä tarttua siihen vahvimpaan menetelmään, vaan useimmiten puhdistukseen riittää pelkkä saippuavesi. Suurin ongelma on varusteen saaminen kuivaksi pesun jälkeen; esimerkiksi tasapainotusliivin sisäpuolelta se ei oikein onnistu. Tällöin on hyvä käyttää jotain tehokkaampaa ainetta.

Märkäpuku pestään miedolla pesuaineella, esimerkiksi hienopesuaineella tai mäntysuovalla. Käsitiskiaine ei sovi tähän, sillä se liuottaa puvussa käytettyjä liimoja. Puvun voi pestä myös pesukoneessa hienopesuohjelmalla ilman linkousta. Anna puvun kuivaa täysin kuivaksi. Puhdista tarroista roska ja hankaa vetoketjuun parafiinia, jotta se liukuu vaivatta.

Kuivapuku pestään muuten samoin kuin märkäpuku, mutta pesukoneeseen sitä ei voi laittaa. Anna kuivaa täysin kuivaksi. Pese samalla kaikki muutkin puvun osat, hanskat, huput ja irtotaskut. Puhdista vetoketju varovasti hiekasta ja roskasta pehmeällä harjalla, kuten hammasharjalla, ja käsittele se parafiinilla. Jos osaat, niin irrota venttiilit ja huuhtele ja puhdista ne sisältä. Muussa tapauksessa tämä kannattaa jättää huollon tehtäväksi. Puhdista ja desinfioi mahdollinen pissaventtiili.

Muita puhdistustapoja

Suljetun kierron laitteille jotkin valmistajat suosittelevat apteekista saatavia puhdistustabletteja, joista saa veteen sekoitettuna myrkyttömän puhdistusliuoksen. Liuos pysyy käyttökuntoisena päiviä, eikä se vaurioita kumiosia toistuvassakaan käytössä, kuten alkoholipohjaiset puhdistusaineet saattavat tehdä. 

Desinfiointi onnistuu myös UV-valolla ja otsonoinnilla, mutta ne vaurioittavat kumi- ja muovimateriaaleja, jolloin esimerkiksi tasapainotusliiviä ei kannata desinfioida otsonoinnilla. Silikoni taas kestää otsonia ja UV-säteiltyä.

Artikkeli on julkaistu Sukeltaja-lehdessä 2/2022.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • kaksi lyhtyä roikkuu rantamaisemassa

    Valoa rantaan – näy ja näe pimeässä

    Taidot, Varusteet

    Syksyllä hämärä laskeutuu, ennen kuin rantasukellusretki on saatu päätökseen. Ranta voi olla täysin pimeä, tai sitä saattavat pilkuttaa kesämökkien lukuisat valot. Pintautuvan sukeltajan voi olla hankalaa erottaa, missä lähtöpiste sijaitsee.…

  • maskeja ja snorkkeleita

    Pieni perusvälineopas

    Varusteet

    Jokainen sukeltaja tarvitsee perusvälineet eli maskin, snorkkelin ja räpylät. Perusvälineet ovat henkilökohtaiset, sillä niiden tulee istua hyvin. Perusvälineet hankitaan yleensä laite- tai snorkkelisukelluskurssin alussa. Kouluttajilta saa vinkkejä siitä, millaiset välineet…

  • mantarausku printti kuivapuvun selässä

    Sukelluspuku voi olla sekä toimiva että persoonallinen

    Persoona, Varusteet

    Työssään Lotta Mäkinen tarvitsee varustuksen, jossa voi sekä laitesukeltaa että snorklata jokiympäristössä. Tämä oli lähtökohtana, kun hän suunnitteli unelmiensa kuivapukua Sukeltajaliiton ja Ursuitin Unelmien sukelluspuku -projektissa. Paitsi käytännöllisyyttä, Lotta toivoi…