Vapaasukellusleirillä Päijänteellä
Freediving Team Finland ry:n syvyyssukellusleiri elokuun puolessa välissä toi yhteen eritasoisia vapaasukeltajia Päijänteen Kinisselälle. Vapaasukeltajien keskuudessa vallitsee lämminhenkinen yhteisöllisyys ja turvallinen ilmapiiri.
Syvyyssukellus on yksi vapaasukelluksen lajeista. Sitä harrastetaan luonnonvesissä. Sain olla mukana seuraamassa syvyysleiriä ja pääsinpä itsekin kokeilemaan köysiavusteista syvyyssukellusta ensimmäistä kertaa elämässäni.
Lauantain leiripäivä on lämmin ja märkäpuvussa tulee äkkiä vähän turhankin kuuma. Veneestä on mukava pulahtaa Päijänteen tummaan veteen lyhyen venematkan jälkeen. Uin mielestäni rauhassa köydelle, mutta minua alkaa kuitenkin jännittää ja hengästyn vähän, syke nousee, uskallanko sittenkään?
Kaikki saavat tulla mukaan
Vapaasukeltajien yhteisö ottaa lajista kiinnostuneet avosylin vastaan. Vapaasukelluksen syvyysleirejä on jo pitkään järjestetty kaksi avovesikauden aikana. Freediving Team Finland on Sukeltajaliiton alainen, valtakunnallinen vapaasukellukseen erikoistunut seura ja järjestää leireistä toisen. Leireillä voi turvallisessa ympäristössä kokeilla syvyyssukellusta jo ennen varsinaiselle vapaasukelluskurssille osallistumista.
– Emme edellytä leireillä vapaasukelluskorttia, vaan haluamme pitää osallistumiskynnyksen matalana. Tapahtumassa noudatetaan aina huolellista turvallisuutta. Leireillä on turvallisuussuunnitelma ja pelastusorganisaatio. Pelastussuunnitelmassa määritellään mahdolliset riskit ja miten niihin on varauduttu, kertoo leirin järjestelyistä vuosia vastannut Timo Pöntinen.
Kiinnostus vapaasukellusta kohtaan on kasvussa. Lajin harrastajia on Suomessa arviolta 300, lähes puolet heistä on naisia. Moni vapaasukeltaa virkistysmielessä, osa harjoittelee tavoitteellisesti ja kilpailee. Lajia harrastavat hyvin erilaiset ihmiset eri lähtökohdista, jokainen on tervetullut omana itsenään. Kilpailla ei tarvitse, mutta laji on jo itsessään jonkinlaista itsensä voittamista.
Ensikertalaisena hakemassa inspiraatiota
Jyväskyläläinen Elina Virkkunen oli ensimmäistä kertaa mukana leirillä.
– Kiinnostuin alun perin vapaasukelluksesta, kun kuulin radiosta Johanna Nordbladin haastattelun. Innostuin, kun kuuntelin, miten hän kuvaili harrastamista ja tekemistä. Siihen sisältyi leikki ja visuaalisuus sekä sellaisten piirteiden kehittäminen, että vedessä liikkuminen olisi sujuvampaa ja helpompaa. Silloin päätin selvittää, mitä vapaasukellus on, jyväskyläläinen Elina Virkkunen kertoo.
Pian hän osallistuikin AIDA2 (AIDA**Freediver)-kurssille, joka on vapaasukelluksen peruskurssi. Hänellä ei ollut aiempaa sukellustaustaa.
– Olen harrastanut siitä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt tulin leirille inspiroitumaan seurasta. Täällä on paljon erilaisia vapaasukeltajia, mikä on tosi innostavaa. Tämä kausi on ollut muutenkin onnistunut, minulla on halu kasvattaa intoa ja kehittyä, hän sanoo.
– Vedenalainen pimeys ei säikäyttänyt ollenkaan. Tykkäsin, miten asiat on täällä järjestetty ja tykkäsin köysistä. Oli hauska tuolla syvyyksissä, kun näki muitakin sukeltajia samaan aikaan. Älyttömän hieno setti. Tein useita sukelluksia ja syvimmillään 25 metriin, Elina Virkkunen kuvailee ensimmäisten leirisukellusten fiiliksiä.
Aluksi vapaasukellus jännitti häntä mutta hyvällä tavalla. Hän korostaa muiden sukeltajien merkitystä lajissa.
– Laji on ollut minulle alusta alkaen hieman vieras. Olen tykännyt siitä, että saan oppia ja kehittyä harjoittelun kautta. Tuntuu, että en ole ollut luonnonlahjakkuus, vaan kehittyminen on vaatinut sitoutumista ja treenaamista. Vapaasukellus on aivan oma maailmansa. Tässä lajissa seura, ne muut sukeltajat, on todella tärkeä. Turvaaminen on isossa roolissa, ja se tekee tästä hyvin erilaisen kuin monesta muusta lajista. Se tuo harrastamiseen ihan uudenlaisen sävyn, hän lisää.
Lämminhenkinen porukka
Kaikkiaan leirille osallistui 34 vapaasukeltajaa. Janita Kulkula on yksi kokeneemmista ja käynyt leireillä yli 10 vuotta. Hän kilpailee aktiivisesti vapaasukelluksessa niin kansallisella kuin MM-tasollakin.
– Tulin ensimmäiselle leirilleni jo ennen kuin olin käynyt kurssiakaan. Kursseja oli aika vähän saatavilla 10 vuotta sitten, ja kävinkin omani vasta vuonna 2018. Siihen mennessä olin ehtinyt kerryttää jo paljon taitoja. Kurssille kannattaa kuitenkin mennä heti, kun se on mahdollista, hän sanoo.
Leireille Janita palaa vuodesta toiseen myös yhteisön vuoksi. Leirillä tehdään erilaisia syvyyssukelluksia, ja jokainen sukeltaa oman kokemuksensa ja tasonsa mukaan. Sukellusten välillä rentoudutaan, vietetään yhdessä aikaa ja syödään eväitä. Ohjelmassa on myös ohjattuja venyttelyjä ja pientä iltaohjelmaa. Leiripäivän ohjelma on tarkoituksella väljä, jotta kaikille jää aikaa myös lepohetkille.
– Leirillä on ihana ja lämminhenkinen porukka. Monet käyvät täällä joka vuosi, mutta mukaan löytää aina myös uusia. On kiva sukeltaa yhdessä, saunoa, syödä ja viettää aikaa, Janita kertoo.
Päijänne on hänelle erityisen tärkeä sukelluspaikka.
– Se on ihanan puhdas ja tumma järvi, mulle maailman rakkain paikka sukeltaa. Aurinkoisena päivänä kymmeneen metriin asti on valoisaa, mutta 15 metrin jälkeen on säkkipimeää. Se tuntuu minusta tutulta ja turvalliselta. Kun tulee takaisin pintaan, valon määrästä tietää, missä kohtaa on menossa.
Vuosien aikana lajista on tullut hänelle hyvin tärkeä.
– Olen saanut sen kautta paljon hyviä ystäviä. Vapaasukeltava elämäntapa on minulle merkityksellinen: itsen, luonnon ja muiden kunnioittaminen syvällisellä tasolla. Yhdessä tekeminen sekä omasta ja muiden turvallisuudesta huolehtiminen ovat lajissa tosi oleellisia, hän sanoo.
Turvaaminen on enemmän kuin suoritus
Jyväskyläläinen vapaasukeltaja Tommi Pasanen on erittäin kokenut ja erikoistunut juuri syvyyssukellukseen. Hänen hallussaan on tällä hetkellä voimassa oleva Suomen ennätys syvyyssukelluksessa: 101 metriä monoräpylällä. Hänelle vapaasukellus on elämäntapa.
– Olen noin kymmenen vuotta treenannut, ja syvyys on ollut aina mun juttu. Yli 100 metriin sukeltaminen oli pitkäaikainen unelmani, joka toteutui viime vuonna. Laji on tuonut itselle pelkästään positiivisia asioita. Siinä pääsen pois kaikesta muusta. Veden alle mentäessä ei pysty ajattelemaan mitään ylimääräistä. Etenkään syvyyssukelluksessa ei pysty myöskään näkemään mitään, vaan on keskittynyt itseensä, hän kertoo.
Leirillä Tommi toimi turvasukeltajana muille. Toisen turvaaminen sukelluksella on hyvin merkityksellinen tehtävä.
– Turvasukeltaja katsoo ennen sukellusta, että lanyard (ranteeseen tuleva pieni vaijeri) on kiinnitetty ja kaikki on muutenkin päällisin puolin kunnossa. Turvasukeltaja lähtee määrättyyn syvyyteen vastaan suoritusta tekevää sukeltajaa. Tärkein osuus tulee, kun lähestytään pintaan ja on haettava katsekontakti pintautuvaan sukeltajaa. En koskaan lähde turvasukeltajana vain tekemään suoritusta, vaan huolehtimaan ja turvaamaan kaveria. Siinä syntyy vahva luottamus. Ehkä tämänkin takia tässä yhteisössä syntyy hyvin läheiset välit, kun luotetaan henki toisen käsiin, hän kuvailee.
Ja entä miten kävi sen oman kosketukseni syvyyssukellukseen?
Sanon kouluttaja Sami Moisiolle, että minua jännittää ja vähän hengästyttää.
”Ei ole mitään hätää. Hengittele vaan siinä ihan rauhassa omaan tahtiin.”
Hän opastaa minua huolellisesti ja kiinnittää lainaksi saamani lanyardin köyteen. Pidän kiinni köydestä ja hengittelen. Pian alan rentoutua ja uskallan alkaa vetää itseäni pinnan alle, ensin pystysuunnassa, jalat alaspäin. Tuntuu, että räpylät ja puvun noste hidastavat menoa. Korvien paineentasaus onnistuu hyvin. Sukellusten välillä pidän kiinni köydestä ja kellun pinnalla hengitystä tasaten. Lopulta uskallan kokeilla pää alaspäin köyttä pitkin etenemistä. Haluaisin mennä viidessä metrissä olevalle pleitille asti, mutta en pysty. Pääsen kuitenkin 4,5 metriin. Tätä haluan kokeilla vielä uudestaan!
