Kuinka minusta tuli sukeltaja
Sukellusharrastuksen aloittaminen on ollut Jyrki Virtaselle pitkä prosessi. Se käynnistyi jo 90-luvulla, kun hän törmäsi aihetta käsittelevään kirjaan. Vasta 30 vuotta myöhemmin oli introsukelluksen aika. Alku ei ollut helppo; vielä peruskurssin jälkeenkin Virtanen mietti, tulisiko jatkoa. Vasta kesän hienojen sukelluskokemusten jälkeen laji alkoi tuntua omalta ja siitä innostus on vain kasvanut.
1990 – Ensikosketus lajiin
Työkaverini oli joskus sukeltanut, ja sain häneltä lainaksi aihetta käsittelevän kirjan. Luin sitä aikani, mutta tulin siihen lopputulokseen, että laji vaikuttaa liian vaaralliselta. Unohdin koko ajatuksen vuosikymmeniksi.
Maaliskuu 2024 – Ensimmäinen sukelluskokeilu
Avantoryhmässämme on kokenut sukeltaja, ja hänen kanssaan tuli aiheesta juteltua paljon talven aikana. Päätin rohkaistua, ja lopulta kokeilin lajia.
Sukelluskokeilu alkoi teoriaosuudella uimahallissa. Sen jälkeen ihmettelin, miten varusteet kasataan ja miten kaikki toimii. Kouluttaja kuitenkin näytti mallia, auttoi ja valvoi suoritusta. Ja tämän jälkeen paritarkastus.
Varovasti veteen: maski päähän, regulaattori suuhun ja pää pinnan alle. Jännittävin hetki oli, pystyykö oikeasti hengittämään veden alla – ja kyllä pystyi.
Allerginen yskä haittasi kuitenkin kokeilua, eikä sopivaa maskia meinannut löytyä. Lopulta onnistuin olemaan veden alla noin metrin syvyydessä. Jäin matalaan päähän harjoittelemaan regulaattorin poistoa ja maskin tyhjennystä sekä etenemistä veden alla.
Maaliskuu 2025 – Uusi yritys
Vuoden aikana ehdin kysellä ja kuulla lajista lisää. Päätin yrittää uudelleen. Tällä kertaa kaikki tuntui helpommalta ja pääsin neljän metrin syvyyteen altaan pohjalle. Kokemus oli yllättävän miellyttävä
SSI-sovellukseen (Scuba Schools International) ilmestyi ensimmäinen kortti: Try Scuba. Aloin omaksi ilokseni lukea teoriaa niin pitkälle kuin se oli vapaasti saatavilla. Edelleen mietin peruskurssia, aloitanko vai en.
Huhtikuu 2025 – Kurssi alkaa
Sovellusta selatessa huomasin uuden kurssin olevan alkamassa. Kysyin ystävältäni, vieläkö mukaan mahtuisi – ja hyvin mahtui. Kurssille tuli lopulta vain kaksi oppilasta.
Opettajaksi valikoitui ystäväni Jaana Lahdenniemi, mikä teki lähtemisestä helpompaa. Pari teoriailtaa, runsaasti lukemista ja kotitentti. Sitten koitti allasharjoitusten aika, ja kaikki oli jälleen uutta.
Halusin edetä varmasti, joten otin ylimääräisen allasvuoron. Sen ansiosta pääsin harjoitusten lomassa myös sukeltamaan vapaammin. Vaikeimmaksi asiaksi nousi nosteenhallinta: paikallaan pysyminen oli hankalaa, ja liike oli lähinnä ylös–alas.
Hätänousu vaati paljon harjoittelua. Myös jättiloikka jännitti, sillä en ollut koskaan hypännyt veteen korkeammalta. Kävimme erikseen harjoittelemassa hyppyjä uimahallilla.
Jännitin myös maskin pois ottamista veden alla ja ilman maskia uintia. Sain ohjeeksi treenata kotona suihkussa: maski täyteen vettä ja päähän. Ensimmäinen kerta oli hirveä – vettä nenässä ja polttava kutitus. Sitkeä harjoittelu kuitenkin auttoi. Altaassa maskin poisto ei enää tuntunutkaan vaikealta.
Viimeinen allasharjoitus tehtiin kuivapuvulla, ja maailma näytti taas aivan uudenlaiselta.
Toukokuu 2025 – Avovesiharjoitukset, Kaatialan louhos
Avovesipäiviä jännitin paljon. Louhoksella pohja katosi “jonnekin kaukaisuuteen”, ja maisema oli täysin erilainen kuin altaassa. Teimme harjoituksia, ja lopuksi sukelsimme hetken. Bussipysäkki löytyi pohjasta, mutta bussia ei näkynyt. Moniin sukelluskohteisiin on upotettu erilaisia ”nähtävyyksiä”, joita on kiva käydä katsomassa. Louhoksesta löytyy myös lentokone ja auto.
Ensimmäinen päivä sujui hyvin. Toisen päivän aloitin huonosti nukutun yön jälkeen. Suurin osa harjoituksista meni mallikkaasti, mutta useiden kurssiharjoitusten jälkeen voimat yksinkertaisesti loppuivat. Päätimme lopettaa, vaikka muutama tehtävä jäi suorittamatta. Sovimme, että teemme ne seuraavalla viikolla Laukaan Siikajärvessä.
Seuraavalla viikolla teimme viimeiset tehtävät, ja samalla pääsin sukeltamaan rennosti uudessa ympäristössä. Kurssi tuli hyväksytysti valmiiksi.
Kurssin jälkeen mietin hetken, onko laji kuitenkaan minun juttuni. Kurssi oli aika raskas ja veden alla oli paljon tekemistä: maskin poistoa, merkkipoijun ”ampumista” ja regulaattorin etsintää, ja samalla pitäisi pystyä myös pysymään halutussa syvyydessä, lukemaan tietokonetta ja muistamaan tarkkailla ilmanpainemittaria. Mietin, onko sukeltaminen koko ajan tällaista jumppaa veden alla.
Kesäkuu 2025 – Harrastus alkaa
Kuukauden mietinnän jälkeen päätin jatkaa. Liityin paikalliseen seuraan, Jyväskylän Sukeltajat ry:hyn, ja aloin hankkia omia varusteita: märkäpuvun, takkiliivin, pullon, regulaattorit ja painot. Perusvälineet – maski, snorkkeli ja räpylät – olivat jo ennestään.
Pyysin Jaanan mukaan ensimmäisille sukelluksille. Ne jännittivät edelleen, ja hetki ennen pään viemistä veden alle tuntui aina pieneltä kynnykseltä. Mutta kuten kaikessa uudessa, toistot auttavat.
Nosteenhallinta oli aluksi suurin haaste; eteneminen oli edelleen paljon ylös–alas-liikettä. Useamman sukelluksen jälkeen myös se alkoi kuitenkin sujua.
Sukeltamisessa työasiat unohtuvat, ja vedenalainen maailma on yllättävän mukaansa tempaava – kaloja on mukava katsella niiden omassa ympäristössä.
Kesän aikana pääsin mukaan mm. Tornator-viikonloppureissulle Saimaalle. Tornator on Mikkelin Urheilusukeltajien omistama vanha hinaaja, jota sukeltajat käyttävät tukikohtana Saimaalla. Laivalla koin tähän asti jännittävimmän hetken – jättiloikka laivan kannelta pimeään Saimaaseen. Kansi lienee metrin korkeudella ja silmät noin kolmen metrin korkeudella. Kaikki muut sukeltajat kannustivat vedessä ja lupasivat nostaa pintaan, mikäli en itse nouse. Rohkeasti loikka ”tuntemattomaan”. Pinnalle tulin kuin korkki ja aplodien määrä oli valtava. Uskomattoman hienoa kannustusta uudelle sukeltajalle!
Harrastuksen yksi suuri anti onkin ollut mukava kaveriporukka, jonka laji on tuonut tullessaan – kaikki ovat ottaneet hyvin uuden harrastajan matkaan ja opastaneet paljon. Kokeneiden sukeltajien kanssa on päässyt myös helposti sukeltamaan.
Sukellusharrastus varmaan tulee jatkumaan – talven sukellan altaalla, ja kesällä alan treenata kuivapuvun käyttöä.
Näin alkoi matkani sukeltajaksi – epävarmasti, jännityksen kautta, mutta kasvavana innostuksena joka sukelluksella.
Kiitos: Jaana Lahdenniemi / Jyväskylän Sukeltajat ry, Jyväskylän Sukeltajat ry ja Divetime Oy
