Vuoden sukeltaja tuo hylkyelämyksiä kaikkien ulottuville
Kari Hyttinen palasi juuri kuukauden reissusta Skotlannin Scapa Flowsta, missä hän kuvasi ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia hylkyjä. Kuvista hän luo 3D-fotogrammetria-menetelmällä 3D-malleja, jotka tuovat syvällä pinnan alla lepäävät hylyt suuren yleisön ja tutkijoiden ulottuville. Kari Hyttinen on menetelmän uranuurtajia Suomessa, ja tunnustuksena vuosikymmenen työstä hänet valittiin Sukeltajaliiton Vuoden sukeltajaksi 2025.
Miten sinusta tuli sukeltaja?
Se oli ihan hetken mielijohde. Olen veneillyt paljon, ja sukeltaminen oli aina tavallaan kiinnostanut, mutta en edes tuntenut yhtään sukeltajaa. Eräänä kesänä mietin, että mitä tekisin ja sain idean, että lähdenpä Egyptiin ja etsin sukelluskoulun. Niin sitten menin sinne ja suoraan lentokentältä altaaseen. Tein siellä OWD:n ja AOWD:n, tulin Suomeen ja jatkoin täällä.
Kuva: Marjo Tynkkynen
Mikä lajissa viehättää?
Montakin asiaa. Tietysti se, mitä siellä näkee: olen biokohteita enemmän kiinnostunut hylkykohteista, hylkyjen menneisyydestä ja historiasta. Vesi on elementtinä kiehtova; on hienoa olla pinnan alla. Myös itse tekniikka on kiinnostavaa, etenkin kun mennään syvälle ja ollaan pidempään. Olen sukeltanut 16 vuotta rebellä, johon siirryin aika lailla heti alussa. Se mahdollistaa pidemmät ja syvemmät sukellukset ja tuo mielestäni lisää turvallisuutta, koska on aikaa enemmän.
Millaisia ovat tyypilliset sukelluksesi?
Maltalla olen tehnyt paljon syviä sukelluksia, sillä siellä lähes kaikki hylyt ovat 50 metristä 130 metriin. Olemme siellä tehneet arkeologisia kaivauksia 110 metrissä, jolloin sukellusaika oli noin kolme tuntia. Viimeksi Skotlannissa HMS Royal Oak -hylyllä 32 metrissä tehtiin noin 90-minuuttisia sukelluksia. Rajoittavana tekijänä oli lähinnä kameran valojen kesto. Sukellan myös kotimaassa etenkin Museoviraston projekteissa ja viime vuosina myös esim. Minna Koivikon vetämässä Veteen vajonneet -projektissa. Sukellan myös jonkin verran kaivoksissa Suomessa ja Ruotsissa.
Kuva: University of Malta
Miten fotogrammetria tuli kuvaan mukaan?
Sattumalta sekin. Olin etsimässä jotakin netistä 2014, kun törmäsin 3D-fotogrammetriamalleihin veden alta. Kyseessä oli yksi ensimmäisiä mallinnettuja hylkyjä muistaakseni Kroatiassa. Kiinnostuin heti ja tutustuin Agisoft Metashape -fotogrammetriaohjelmistoon. Otin jonkin vanhan videon ja siitä still-kuvia ja kokeilin ‒ ja sehän toimi. Soitin heti Immi Wallinille, että tätä pitää lähteä kokeilemaan, ja suuntasimme Keulakuvahylylle Hankoon. Kuvasimme kansitasoa, ja se onnistui. Seuraavana viikonloppuna kuvattiin runko, ja sekin toimi. Tekemämme Keulakuva-malli on käsittääkseni ensimmäinen suomalainen vedenalainen 3D-fotogrammetrimalli.
3D-fotogrammetria on menetelmä, jolla normaaleista valokuvista voidaan ohjelmiston avulla tuottaa mitoitettu 3D-malli.
Miten fotogrammetriaa voi hyödyntää?
Ymmärsin heti, mitä tällä tekniikalla voisi tehdä. Kuvaavaa on, että seuraavana vuonna pidin Immin Hylkysukellusseminaarissa esityksen, ja aika monelta tuli hämmästynyt kommentti Keulakuvahylystä, että ”ai tuoltako se näyttää”. Veden alla voi nähdä etenkin meidän olosuhteissa vain pienen osan hylystä ‒ kokonaisuutta ei näe. Arkeologisissa tutkimuksissa voidaan hylkykohde mallintaa ja mitoittaa ja asiantuntija, joka ei itse sukella, pääsee tutkimaan sitä rauhassa pinnan päällä.
Siitä yllätyin, että menetelmä ei heti lähtenyt täällä leviämään. Meni pari kolme vuotta, ennen kuin homma räjähti. Nyt esimerkiksi Suomen meriarkeologinen seura (MAS) on tehnyt noin 250 hylkymallia, mikä on ihan maailmanlaajuisestikin merkittävä asia ‒ erityisesti se, että niitä tehdään meidän huonossa näkyvyydessä. MASin kokoelma on maailmallakin poikkeuksellisen iso ja kattava ja tunnettu.
Miten päädyit mallintamaan hylkyjä ulkomaille?
2015 tapasimme Puolassa sukellustapahtumassa Maltan yliopiston nykyisen meriarkeologian professorin Timmy Gambinin. Näytimme 3D-malleja hänelle, ja hän totesi heti, että kesällä Maltalle. Heillä ei ollut menetelmää vielä käytössä. Menimme sinne ja teimme 5‒6 mallia. Seuraavana kesänä mentiin uudestaan, ja olen käynyt siellä siitä lähtien joka vuosi.
Kuva: Dave Gration
Skotlantiin Scapa Flowhun päädyin, kun 2016 eräs porukka sai luvan sukeltaa suljetulla HMS Hampshire -hylyllä, joka sijaitsee Atlantilla Orkneyn saarten länsipuolella. He kuulivat minusta valokuvaaja, toimittaja Marjo Tynkkysen kautta, joka myös kuvaa veden alla, ja pyysivät mukaan. Sen jälkeen olen viettänyt paljon aikaa siellä kuvaten Saksan ensimmäisen maailmansodan aikaista laivastoa sekä erikoisluvalla brittilaivaston aarteita, kuten HMS Hampshire, HMS Royal Oak ja HMS Vanguard.
Kuva: Kari Hyttinen
Porukan vetäjät ovat pariskunta Emily ja Ben Wade, jotka järjestävät siellä toimintaa Huskyan Charters -yrityksensä kautta. Heillä on erinomainen sukellustukialus ja kädet täynnä töitä kauden aikana, mutta kauden ulkopuolella he haluavat tehdä jotain muuta. He satsaavat toimintaan paljon, sillä tämä on lähes täysin omakustanteista. Palkkio vapaaehtoistyöstä on mahdollisuus päästä sukeltamaan ainutlaatuisille hylyille, joille ei muuten pääse.
Miten harrastaja pääsee tällaisiin projekteihin mukaan?
Ehkä minulla on ollut vain tuuria, mutta sanoisin, että jos fotogrammetriaan on vahvaa kiinnostusta, niin kyllä aina keinoja löytyy. Esimerkiksi MASin toiminnassa on todella päteviä henkilöitä, jotka järjestävät kursseja aiheesta. Itse olen opettanut Maltalla ja Skotlannissa kädestä pitäen muutamaa sukeltajaa. Sen voin sanoa, että jos fotogrammetriasta kiinnostuu, niin se vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa laitteista puhumattakaan.
Kuva: Marjo Tynkkynen
Mikä sukelluskokemus on jäänyt erityisesti mieleen?
Niitä on paljon, mutta omalla tavallaan hyvin poikkeuksellinen kokemus oli se, kun olimme toisen kerran HMS Hampshirella vuonna 2023. Pohjois-Atlantti on aika tuulinen paikka, ja ensimmäisellä kerralla meillä oli ollut vain kolme päivää hyvää keliä. Nyt olimme varanneet sukelluksille kaksi viikkoa kesäkuussa ja kaksi heinäkuussa; varauduimme kovaan keliin. Kuulostaa mahdottomalta, mutta meri oli neljä viikkoa käytännössä peilityyni. Hylky on 70 metrissä, ja pinnan alle mennessä se tuli näkyviin melkein heti. Se oli uskomatonta. Videolla kuuluu, kun ihmiset kiljuvat ilosta alas mennessään.
Kuva: Marjo Tynkkynen
Mitä teet seuraavaksi sukelluksen parissa?
Kahden viikon päästä meillä on Hästö-Busön hylyn dokumentointia Museoviraston kanssa. Hylyn ympärille on viime vuonna asennettu kiinteät koordinaatistopisteet, betonipainot, jotka on merkitty markkereilla. Silloin tehtiin malli, jossa kiintopisteet ovat mukana, ja nyt tehdään sama malli uudestaan, joten voidaan hyvin tarkasti nähdä, mitä muutoksia hylyssä on tapahtunut.
Tämä on yksi erinomainen työkalu, jolla voidaan seurata hylkyjen muutoksia. Fotogrammetrian avulla voidaan toki nähdä muutoksia, mutta ilman kiinteää koordinaatiostoa ei voida selkeästi nähdä MIKÄ on muuttunut. Tätä työkalua voi käyttää esimerkiksi hylkyjen ryöstöjä tarkasteltaessa: kun on tarkka malli, jossa näkyvät kaikki hylyn esineet, voidaan nähdä, mikä on muuttunut.
Teetkö ensinkään hupisukelluksia?
Kaivoksissa sukeltaminen on lähinnä hupisukeltamista, koska se ei liity kenenkään toisen projektiin. Kaveripiirin kanssa olemme kuvanneet muun muassa Ruotsin Långbanissa ja Salassa. Sukellan kuitenkin lähes aina kameran kanssa.
Mitä muuta puuhaat vapaa-aikana?
Viime vuosina olen harrastanut opiskelua: olen valmistumassa meriarkeologiksi. Koronavuosina sain idean hakeutua yliopistoon, ja olen nyt graduvaiheessa. Se onkin ollut hauska kokemus. Opiskelijaelämään orientoivan kurssin sain onneksi kuitattua muuten kuin baarikierrokselle lähtemällä.
