Ville Karvanen sanoo: Go Down
Ville Karvanen tuottaa Suomen ainoaa sukellusaiheista Go Down -podcastia. Idea syntyi sattumalta, ja pienen kypsyttelyn pohjalta syntyi päätös kokeilla. Nyt kahden vuoden jälkeen podcast on löytänyt yleisönsä. Karvanen myös kouluttaa ja toimii matkanjohtajana sukellusmatkoilla maailmalle. Kaiken perustana on pikkupoikana syntynyt kiinnostus vedenalaiseen maailmaan, joka vuosien kuluessa on kasvanut rakkaudeksi lajiin.
Mitä sukeltaminen sinulle merkitsee?
Sukeltaminen on ollut jo vuosien ajan enemmän elämäntapa kuin pelkkä harrastus. Vapaa-aika, ajatukset ja valinnat liittyvät tavalla tai toisella aina sukeltamiseen. Vaikka olen nykyään myös sukellusammattilainen, en koe sitä varsinaisesti ammatikseni vaan korkeintaan kakkosjobiksi. Johdan sukellusreissuja maailmalla sukellusmatkoihin erikoistuneen matkatoimiston freelancer-matkanjohtajana. Toisaalta se on hyvä plan B, jos joskus tulee fiilis jättäytyä pois IT-oravanpyörästä ja lähteä maailmalle jakamaan rakkautta lajiin. Tällaisen irtioton tein jo 2013–2014 viettäessäni talvella kolme kuukautta Thaimaassa sukelluskouluttajana.
Viime vuodet olen myös tuottanut ensimmäistä suomenkielistä sukellusaiheista Go Down -podcastia.
Itse sukellus on minulle parasta mindfulnessia mitä rahalla saa. Kun ovesta lähtee ulos tarkoituksena mennä sukeltamaan, ajatukset fokusoituvat edessä olevaan ja muut häiriötekijät jäävät taakse. Vedessä keskitytään hengitykseen, hetkeen ja sukelluskaveriin tai tiimiin. Tämä fiilis jatkuu siihen asti, kun ollaan kotimatkalla ja on aika soittaa tärkeimmälle, että ollaan tulossa kotiin.
Mistä Go Down -podcast sai alkunsa?
Olen kuunnellut vuosien ajan podcasteja raskaasta musiikista, urheilusta ja päivän politiikasta. Eräänä päivänä juttelimme työpaikan kahvihuoneessa kollegan kanssa kuuntelutottumuksistamme ja heitin hatusta ajatuksen, että olisi hauska tehdä joskus omaa podcastia, koska olin aikaisemmin blogannut aktiivisesti.
Kollegani tiesi äärettömän kiinnostukseni laitesukeltamiseen ja vedenalaiseen maailmaan ja vastasi: ”Niin, alkaisit siis tekemään podcastia sukeltamisesta?” Se pysäytti. Olisiko minusta siihen? Ja olisiko suomenkieliselle sukellusaiheiselle podcastille edes kysyntää?
Paria viikkoa myöhemmin olin sukeltavan ystäväni kanssa Matkamessuilla Helsingissä ja uskalsin ensimmäistä kertaa sanoa ajatuksen ääneen toiselle sukeltajalle. Ystäväni taisi innostua ajatuksesta enemmän kuin minä.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin istahdin tietokoneen ääreen ja äänitin ensimmäisen pätkän ilmaisella sovelluksella ja halvalla kuulokemikrofonilla. Taso ei ollut kummoinen, mutta fiilis sitäkin maireampi. Ensimmäiset kaksi jaksoa julkaisin 22.3.2024.
Kuuntelijoita tuli nopeasti, joten päätin investoida kunnollisiin laitteisiin ja studiosoftaan. Nyt takana on yli 80 julkaistua jaksoa ja podcastin tekemisessä kääntyy jälleen uusi sivu, kun mukana on ensimmäistä kertaa suomalaisia yhteistyökumppaneita. Tavoitteena on, että podcast voi jatkossakin olla kaikille ilmainen.
Teen podcastia ennen kaikkea siksi, että haluan jakaa omaa innostustani rakastamaani lajiin ja samalla vähän ravistella suomalaista sukellusskeneä aktiivisemmaksi. Covidin jälkeen lajimme on mielestäni ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin jonkinlaisessa alennustilassa.
Ehkä yksi hienoimmista palautteista on tullut lapsuudenkaveriltani, jonka kanssa sukelsimme yhdessä noin 20 vuotta sitten. Hän lopetti sukelluksen ruuhkavuosiksi kokonaan, mutta on podcastia seurattuaan aloittanut uudestaan. Ja saanut myös jälkikasvunsa kiinnostumaan vedenalaisesta maailmasta.
Mistä kipinä sukeltamiseen syntyi?
Olen syntynyt 1970-luvulla, ja kuten monella muullakin sen ajan lapsella, ensimmäinen kosketukseni vedenalaiseen maailmaan tuli Jacques Cousteaun Vedenalainen maailma -televisiosarjoista, kirjoista ja lehdistä.
Turussa järjestettiin myös vuosittain Meri kutsuu -messut. Siellä turkulainen Ursuk, nykyinen Ursuit, järjesti sukellusallasnäytöksiä, joita veti suomalaisen sukellusskenen grand old man Jouko ”Jokke” Moisala. Pikkupoikana katselin sukeltajia altaassa ja mietin, että minäkin haluaisin joskus kokeilla tuollaista.
Siitä alkoi tutustuminen vedenalaiseen maailmaan snorklaten Turun saaristossa ja Välimeren lomamatkoilla. Muistan edelleen hauen kaislikossa Rymättylässä ja Kreikan värikkäät kalat. Niitä ajatellessani tulee vieläkin kylmät väreet.
15-vuotiaana näin paikallislehdessä ilmoituksen alkavasta laitesukelluskurssista. Äitini oli kuitenkin hyvin suojeleva eikä antanut alaikäisenä lupaa osallistua. Ajatus jäi kypsymään.
Lopulta vierähti lähes parikymmentä vuotta. Keväällä 2005 Meri kutsuu -messuilla törmäsin turkulaiseen Fun Dive -sukelluskeskukseen ja kouluttaja Jukka Tuomiseen. Jätin yhteystietoni ja kerroin asiasta heti kotona silloiselle tyttöystävälleni, joka innostui myös. Aloitimme PADI Open Water Diver -kurssin syksyllä 2005 Turussa ja suoritimme sen loppuun Thaimaassa tammikuussa 2006. Eli ensimmäinen laitesukellukseni oli Turun vanhassa uimahallissa syksyllä 2005.
Millainen sukeltaja olet?
Voisin sanoa olevani sukeltaja, joka suhaa tekniikkasukelluksen ja virkistyssukelluksen välimaastossa. Yhtenä tavoitteena on vielä joskus suorittaa Full Cave -luolasukelluskurssi.
Olen PADI Master Scuba Diver Trainer -kouluttaja sekä DANin ensiapukouluttaja. Olen käynyt eri kursseja TDI:n, IANTD:n ja GUEn järjestöjen kautta niin avoimen kuin suljetun kierron laitteilla.
GUEn kokonaisvaltaisessa ja pragmaattisessa tavassa suhtautua sukellukseen ja varustukseen on paljon sellaista, mitä arvostan. Kaikki rakennetaan erittäin hyvän nosteenhallinnan päälle. Hyvä nosteenhallinta ja oikea trimmi helpottavat uusien taitojen oppimista, rauhoittavat mieltä, vähentävät hengityskaasun kulutusta ja tekevät sukeltamisesta yksinkertaisesti nautittavampaa.
Sukellus on tuonut elämääni ennen kaikkea mukavia ihmisiä. Olen kouluttajana, seura-aktiivina ja podcast-tuottajana saanut tutustua valtavaan määrään hienoja ihmisiä. Sukeltajat ovat aika lailla yhtä isoa perhettä niin Suomessa kuin maailmallakin.

Sukeltaminen vaikutti myös terveyteeni. Lopetin aikanaan tupakoinnin yhdessä sukelluskaverini kanssa harrastuksen aloittamisen jälkeen. Nykyään pidän kunnostani huolta, ja esimerkiksi suun terveydestä ja vuosittaisista hammaslääkärikäynneistä on tullut minulle tärkeä asia.
Missä sukellat mieluiten?
Minulle ei oikeastaan ole tärkeintä sukelletaanko Suomessa kylmässä vedessä vai jossain lämpimässä. Vesi itsessään on se elementti, jossa tällainen ”satakiloinen keijukainen” muuttuu kevyeksi astronautiksi neutraalissa nosteessa.
Kun lähden sukeltamaan, taakse jäävät arjen huolet niin töistä kuin kotoa. Pinnanalainen maailma pakottaa keskittymään tähän hetkeen, omaan hengitykseen ja tiimiin.
Siksi sukellan mielelläni oikeastaan missä vain. Eniten logattuja sukelluksia on luonnollisesti lähikohteissa, kuten Taivassalon avolouhoksissa, joissa käymme usein viikoittain.
Podcastin kautta olen tänä vuonna tutustunut myös esimerkiksi Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun sukellusseuroihin, minkä seurauksena suunnitelmissa on kotimaan kiertue Järvi-Suomeen, Saimaalle ja Päijänteelle. Aivan huippua!
Ulkomaille puolestaan on vuodelle 2026 varattu hylkysukellusreissuja Maltalle ja Punaisellemerelle.

Kerro joku läheltä piti -tilanne ja sen opetus
Harrastuksen alkuvaiheessa lähdimme kolmen sukeltajan porukalla erittäin haastavaan avolouhokseen Kemiönsaarella. Meistä vain yhdellä oli oikeasti kunnollinen valaisin.
Noin 30 metrissä oma pieni UK Led4 -tuikkuni pimeni ja sukelluskaverit hävisivät saman tien näkyvistä sameaan ja pimeään veteen. Pääsin nousemaan ylemmäs valaisemalla Suunto-sukellustietokoneeni taustavaloa aina hetken kerrallaan. Noin minuutin kuluttua kaverit olivat kääntyneet takaisin ja löysivät minut. Kaikki päättyi hyvin.
Mutta oppi jäi.
Varusteiden täytyy aina olla ympäristöön sopivat. Suomessa sukeltaessa kunnollinen päävalaisin ja varavalaisin ovat välttämättömiä. Sama koskee kaikkia varusteita: niiden pitää olla oikean kokoisia, huollettuja ja niin tuttuja, että niitä osaa käyttää vaikka silmät kiinni ja unissaan.
Yhtä tärkeää on koulutus. Kannattaa tutustua eri koulutusjärjestöihin eikä ajatella, että vain yksi tapa tai järjestelmä olisi ainoa oikea. Tässä kohtaa ei ole häpeä noukkia rusinoita pullasta. Eri koulutuksista syntynyt tilkkutäkki voi antaa erittäin kattavan osaamisen ‒ ja ruoho voi joskus ihan oikeasti olla vihreämpää aidan toisella puolella.

Rakkaudesta lajiin
Joskus eräs seura-aktiivi totesi, että me sukelluskouluttajat, etenkin kaupallisten koulutusorganisaatioiden puolella, teemme kouluttamisella sellaisen rahapotin, että sillä kustannetaan omakotitalot, kalliit autot ja maailmanympärysmatkat. Valitettavasti todellisuus on aika kaukana siitä.
Väitän, ettei Suomessa juuri kukaan elä ympärivuotisesti pelkästään täysipäiväisenä sukelluskouluttajana. Sukelluskouluttaminen täällä on hyvin pitkälti todellista rakkaudesta lajiin -toimintaa niin seurapuolella kuin kaupallisestikin.
Ja jos joku miettii oman sukellusaiheisen podcastin aloittamista, sanon vain: antakaa mennä. Kyllä podcasteja maailmaan mahtuu. Kertokaa minullekin, niin laitan kuunteluun, tilaukseen ja mielelläni myös promoan eteenpäin.
Kuuntelijoille puolestaan sanoisin: jos pidät jostain podcastista, laita se tilaukseen, kerro siitä kavereille ja anna tekijälle palautetta. Rakentava palaute ja ehdotukset auttavat tekijää kehittymään ja ymmärtämään kuuntelijoitaan.
Ja ehkä kaikkein tärkeintä minulle sukellusaiheisissa podcasteissa ovat lopulta tarinat. Jokaisen ihmisen tarina on kertomisen arvoinen. Ja jokainen tarina on myös kuuntelemisen arvoinen.