• Lapset ja nuoret, Urheilu
• 4.5.2026

Norpasta urheilijaksi

Sukellusurheilijat Jemmi Levonen ja Iiris Ala-Olla pitivät Sukeltajaliiton ja Urheilusukeltajat ry:n 70-vuotisjuhlaseminaarissa huhtikuussa esityksen, jossa he kertoivat, miten kahdesta innokkaasta norpasta kehittyi vuosien varrella menestyneitä urheilijoita. He nimeävät kolme ratkaisevaa tekijää, jotka kannustavat jatkamaan harrastusta kansainvälisille kilpakentille asti: vedessä viihdytään, yhteisö tukee ja turvallisuus on etusijalla. Artikkeli on tiivistelmä seminaariesityksestä.

Teksti

Iiris Ala-Olla, Jemmi Levonen

Kuvat

Kuvaajien nimet kuvien yhteydessä

Vedessä oleminen on kivaa ja sukeltaminen on yksi tapa päästä nauttimaan siitä. Näin Sukeltajaliiton 70-vuotisjuhlien jälkimainingeissa tämä yhteinen ajatus sai meidät, menestyneet sukellusurheilijat, palaamaan takaisin siihen, mistä kaikki sai alkunsa.

Olemme molemmat aloittaneet sukellusharrastuksen Sukeltajaliiton juniori- eli norppatoiminnassa ja vieläpä samassa kotiseurassa, Rauman Laitesukeltajissa. Muistelimme, millaista toiminta oli silloin vuosituhannen alussa. Seuran toiminnassa oli tuolloin parhaimmillaan noin 120 aktiivista norppaa, joten koko seuran toiminnassa korostui laadukas norppatoiminta, joka sisälsi viikoittaiset treenit, kesäiset norppaleirit sekä norpparallit. Seura oli aktiivinen myös uppopallon, laitesukelluksen, sukelluskalastuksen, kuuttitoiminnan ja vauvauinnin parissa.

Erityisen mieleenpainuvaa kesän leireillä Kuuskajaskarin saarella oli päästä lasten sukelluspuistoon tutkimaan pohjaan upotettuja paikallisen taiteilijan patsaita. Tämä oli helppo tapa venyttää sukellusta hieman pidemmäksi, kun pohjasta löytyi jotain mielenkiintoista tutkittavaa ja esimerkki siitä, miten leikin varjolla voi kehittyä vesitaidoissa.

Norppatoiminta on tarkoitettu 7–15-vuotiaille, ja sitä voi harrastaa Sukeltajaliiton jäsenseuoroissa. Siellä opitaan snorkkelisukelluksen ja uinnin perustaidot, vesipelastusta ja sukelluksen perusvälineiden käyttöä – kaikki leikin kautta. Toiminta on järjestäytynyttä ja koulutustakin on saatavilla.

Mikä sitten sai meidät, kaksi ylikasvanutta norppaa, jatkamaan aina kilpaurheilijoiksi asti?

Ilon kautta

Opimme, että vedessä on kivaa! Norppatreeneihin ei menty pakosta, vaan siksi että se oli viikon kohokohta. Tuo sisäinen motivaatio ja ilo ovat kantaneet pitkälle. Toiminta ei ole tavoitteellista, vaan perustuu yksinomaan tekemisen mielekkyyteen. Tällä tavoin vahingossa vesitaidot kehittyivät mielekkään puuhastelun nimissä ja kehityimme paremmiksi sukeltajiksi.

Vaikka toimintamme on nyttemmin muuttunut tavoitteellisemmaksi, tekemisen tulee ennen kaikkea olla ennemmin mielekästä kuin tietty tulostaso edellä. On aivan yhtä arvokasta saada tehtyä sukelluksessa oma henkilökohtainen ennätys kuin nautiskella pohjassa kuplarenkaiden puhaltamisesta.

Norppatoiminta on valitettavasti rajallinen ajanjakso ihmiselämässä. Norppatoiminnassa pystyy jatkamaan itse myöhemmin norppaohjaajana, mutta tämän lisäksi toiminta antaa loistavan ponnahdusalustan jatkaa sukeltamisen parissa vielä syvemmälle. Treeneistä saa hyvää esimakua siitä, miltä tuntuisi vaikkapa laitesukellus, vapaasukellus, pyrstösukellus, räpyläuinti tai sukelluskuvaus. Lisäksi norpissa opitut taidot antavat etumatkaa nollapohjalta aloittamiseen verrattuna. Esimerkiksi laitesukelluksen tai uppopallon aloittaminen norppataustalla on helppoa, koska perusvälineiden käyttö ja paineentasaus ovat jo hallussa.

Yhteisö johon halutaan mukaan

Sukelluslajien harrastajia ei ole liikaa, joten uudet tekijät ovat toivottuja lajin jatkuvuuden vuoksi. Yksilö ei ole vain hyväksytty, vaan haluttu osa yhteisöä. Kokemus siitä, että on tervetullut yhteisöön alkaa usein heti ensimmäisistä treeneistä tai kokeilusta huolimatta alun taitotasosta. Yhteisö on myös monimuotoinen – ei tarvitse mahtua yhteen muottiin. Menestyminen vedessä ei vaadi tiettyä ikää, kokoa tai sukupuolta, sillä vesi antaa myöten.

Riemuksemme norppa-ajoilta tuttu ilo on ollut läsnä myös muissa sukelluksen muodoissa. Ilolla tekeminen ja yhteishenki välittyy esimerkiksi uppopallomaajoukkueen kapteeni Heli Koskisen huudahduksesta juuri ennen pelimatsia: “Mennään pitämään hauskaa!”

Rajoja haetaan turvallisesti

Jo ensimmäisistä norppametreistä lähtien opitaan: koskaan ei sukelleta yksin. Toiminta on järjestäytynyttä ja koulutettua, ja sukellusparin hyvinvointi on aina etusijalla. Tämä vahva turvallisuuden tunne on viimeinen ainesosa menestyksekkääseen harrastamiseen. Turvallisuuden tunne antaa myöhemmässä harrastamisessa mahdollisuuden luottavaisin mielin tunnustella ja venyttää omia rajojaan.