Kylmä vesi, lämmin tunnelma
Team Tuuri eli Pekka ja Päivi Tuuri edustivat Suomea lokakuussa Espanjassa järjestetyissä sukelluskuvauksen CMAS MM -kisoissa. Kilpailussa kuvat otetaan paikan päällä ja ojennetaan suoraan kamerasta tuomaristolle. Kaikki työ tehdään ennen pintautumista, joten sukellusparin yhteistyön pinnan alla on oltava saumatonta. Lue, miten Päivi Tuuri koki kisat ensikertalaisena.
Lauantaina 4.10. lensimme Barcelonaan, josta edelleen pari tuntia autolla L`Estartit-nimiseen entiseen kalastajakylään (3 400 asukasta) Kataloniaan. Mukanamme oli noin 90 kg sukellus- ja kuvausvarusteita.
Sunnuntaina nukuimme pitkään, joten aamulla ruokailusali oli jo tyhjentynyt muista joukkueista. Suomen joukkueen kahden hengen pöytä lippuineen ja ystävällinen henkilökunta kuitenkin odottivat meitä.
Kisat käyntiin
Maanantain ohjelmassa oli virallinen ilmoittautuminen. Maa kerrallaan meidät kutsuttiin pitkän pöydän ääreen, jossa tarkastettiin luvat ja paperit, otettiin virallinen joukkuekuva, ja lopuksi saimme mukaamme kärryllisen kaikenlaista kisatavaraa: kylpytakit, pipot, lippalakit, viuhkat, kasapäin tarroja, maakohtaisia kylttejä, kyniä jne.
Iltapäivällä kokoonnuimme kaupungin torille avajaisten lippuparaatia varten. Järjestäydyimme aakkosjärjestyksen mukaisesti kukin joukkue oman lippunsa taakse ja marssimme pitkin katuja kohti monitoimitilaa, jossa kuuntelimme noin tunnin verran avajaispuheita. Päivän päätteeksi cocktail-tilaisuus ‒ kisat oli nyt virallisesti avattu!
Ensimmäinen päivä vedessä
Tiistai oli ns. harjoituspäivä, jolloin pääsimme tutustumaan kahteen kuvauspaikkaan. Herätys klo 6, ja aamiaisen jälkeen kohti satamaa, jossa sijaitsi kisa-alue ja MM-telttakylä. Jokaiselle joukkueelle oli varattu ns. kamerapöytä. Lisäksi telttakylässä oli mm. lääkintäpiste, lukuisia sukellusliikkeiden myyntipisteitä ja puhvetti. Joukkueet oli arvottu edellisenä iltana viidelle eri alukselle. Meidän aluksellamme olivat Portugali, Turkki, Slovakia, Tanska ja Ruotsi.
Meille harjoituspäivän sukellukset olivat ensimmäiset sukellukset Välimeressä. Ensivaikutelma oli selkeä: vesi oli kylmää (+19° C), näkyvyys kohtuullinen 15 m, mutta vedenalainen maisema oli kovin karu ja väritön. Osa joukkueista oli kotikentällään (Espanja, Italia ja Turkki), ja osa oli tullut jo viikkoa ennen kisoja tutustumaan kohteisiin (mm. Tanska, Ruotsi, Belgia ja Jordania).
Vaikka emme löytäneetkään paikallisten bongaamaa merihevosta, merietanaa tai edes meriviuhkoja, niin toki mekin turisteina jotain löysimme: värikäs levän täplittämä lohkare, jonka suojassa lymyili kalaparvi; lukuisia vapaana uivia mureenoja ja pari grouperia, meriahventa.
Päätimme Pekan kanssa osallistua neljään sarjaan: Wide Angle, Wide Angle with Model, Theme Grouper ja Creative. Kilpailusukelluksia oli neljä, maksimisukellusaika 1,5 tuntia ja maksimisyvyys 30 m.
Kisapoliisi valvoo
Kisojen sukelluspaikat sijaitsivat Medes-saarten vedenlaisella luonnonsuojelualueella, joten säännöt olivat tiukat: mihinkään – ei riuttoihin, ei niiden asukkaisiin, ei edes hiekkapohjaan – saanut koskea. Jos koski, seurauksena oli kisoista diskaaminen. Ja No Touch -määräyksen noudattamista valvoi (myös pinnan alla) virallinen sukelluspoliisi, Guardia Civil Buceo.
Ensimmäinen kisapäivä. Meri oli täysin tyyni ja aurinko paistoi. Kun aluksemme saapui ensimmäiseen sukelluskohteeseemme, huomasimme Pekan kanssa kauniin meduusan pinnan läheisyydessä. Päätimme, että se olisi ensimmäinen kuvauskohteemme, josta Pekka saikin lopulta kuvat kahteen sarjaan: laajakulmakuva meduusasta sekä laajakulmakuva meduusasta ja minusta.
Meduusakuvaussessiomme oli poikkeuksellinen, sillä saatoimme sukelluksen aikana nousta pintaan kommunikoimaan ja sopimaan, mitä yrittäisimme tehdä paremmin tai toisin. Normaalisti teemme kuvaussuunnitelman pinnalla ennen sukelluksen aloittamista, jolloin meillä kummallakin – sekä kuvaajalla että mallilla – on visuaalinen käsitys siitä, millaista kuvaa olemme ottamassa. Tosin kokemus on osoittanut, että se käsitys voi joskus olla hyvinkin erilainen… Eikä ole lainkaan poikkeuksellista, että vaikka kohde olisi hyvin tiedusteltu ja kuva suunniteltu, niin lopulta kaikki joudutaan pinnan alla muuttamaan: virta on kääntynyt, virtaus voimistunut, näkyvyys huonontunut, aurinko mennyt pilven taakse jne.
Team Tuuri jo vuodesta 1992
Pinnan alla kommunikoimme käsimerkein. Olemme Pekan kanssa sukeltaneet yhdessä yli kolmekymmentäviisi vuotta, joten nykyään osaan tulkita käsimerkkien lisäksi myös Pekan ilmeistä ja eleistä, miten onnistuin, vai onnistuinko lainkaan… Jos oikean ja vasemman erottaminen on yleensäkin vaikeaa, niin pinnan alla se on joskus lähes mahdotonta! Vedessä aivot “kastuvat”, jolloin yksinkertaistenkin asioiden muistaminen, hahmottaminen tai oivaltaminen voi olla ylivoimainen tehtävä.
Sukelluskuvaaminen on haastavaa, sillä kaikki liikkuu: vesi, kuvauskohde, kamera, kuvaaja ja malli. Kuvaajan työtä helpottaa edes vähän se, jos malli pysyy mahdollisimman pitkään hyvässä paikassa, hyvässä asennossa, valo ja katse oikein suunnattuina kohteeseen. Märkäpuvulla sukellettaessa mallin on lisäksi huolehdittava siitä, etteivät räpylät vajoa. Oikein ajoitettu delfiinipotku kannattelee niitä hetken – parhaassa tapauksessa juuri sen hetken, jolloin kuva otetaan. Kuivapuvun kanssa tätä haastetta ei ole, sillä puvun sisällä oleva ilma kannattelee jalkoja ja räpylöitä, jotka toimivat kuin peräsin.
Tuomaristo on tehnyt päätöksensä
Näissä kisoissa kuvia ei saanut käsitellä lainkaan, ei edes rajata. Kuvat annettiin tuomaristolle suoraan kamerasta. Ja kun lisäksi mihinkään veden alla ei saanut koskea, niin kuvaaminen oli tavallistakin haastavampaa, sillä kuvaaja ei voinut ottaa tukea mistään.
Kisojen tuomaristossa oli peräti seitsemän jäsentä: Damir Zurub, Alex Mustard, Franco Banfi, Nicholas Samaras, Kate Jonker, Henley Spiers ja Daniel Botelho. Kukin heistä pisteytti kuvat, minkä jälkeen yhteispisteiden perusteella jaettiin MM-mitalit kussakin sarjassa. Tuomareista vain Damir oli paikan päällä, muut hoitivat tehtävänsä etänä. Lopputuloksena oli joukko kompromisseja, minkä seurauksena viiden kärkeen saattoi sijoittua mielestäni turhan monta samanlaista kuvaa ja sijoittumatta jäädä monta parempaakin kuvaa.
Omista kuvistamme suosikkimme oli grouper, joka tuli kahdella eri sukelluksella peilailemaan itsenään Pekan kameran domesta. Toisella yrityksellä myös tausta ja valotus olivat kohdillaan. Kuva ei kuitenkaan sijoittunut sarjassaan. Mutta niinhän se on, että kuvien paremmuus on tuomarien silmissä. Taidetta on mahdotonta – eikä ehkä pitäisikään – laittaa paremmuusjärjestykseen.
Espanja, Italia ja Turkki kahmivat valtaosan mitaleista. Me olimme iloisesti yllättyneitä saamastamme Best Eco-Practicant -erikoispalkinnosta: ei yhtään kosketusta kuuden sukelluksen aikana!
Kisaviikko päättyi cocktail-tilaisuuteen, joka järjestettiin hotellissamme. Kaiken kaikkiaan viikko oli hieno ja ikimuistoinen kokemus. Järjestelyt toimivat loistavasti niin maalla kuin merelläkin. Talkoissa oli mukana mm. yksitoista paikallista sukellusliikettä. Kisoihin osallistui yhteensä 19 maata, mm. Japani, Kuwait, Jordania, Belgia, Portugali ja tietysti kaikki Pohjoismaat. Suurimmat joukkueet olivat Espanjasta, Italiasta, Turkista ja Saksasta. Meidän lisäksemme kahden hengen joukkueilla olivat mukana Tanska, Chile, Kuuba ja Jordania.
Kilpailijoista aika moni oli osallistunut kisoihin useita kertoja aiemminkin, minulle nämä olivat ensimmäiset MM-kisat. Ensi vuonna MM-kisat järjestetään Balilla, Indonesiassa. Lähtisimmekö uudelleen? Kyllä, kunhan sponsoreita ilmoittautuu…
