Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

Deep Joy − seuran vapaasukelluskurssi Italiassa

Sain kesällä loistoidean: iskä lähtisi kavereiden kanssa Italiaan, Y-40 The Deep Joy -sisäsukelluskeskukseen vapaasukeltamaan. Samalla suoritettaisiin osa seuramme Saimaan Norppien AIDA3 -kurssin kurssisukelluksista. Idean myyminen perheelle oli helppoa – kerroin, että he lähtevät mukaan. Näin yhdistyi sukellus- ja perheloma!

Teksti
Santtu Kovasiipi
Kuvat
Santtu Kovasiipi, Laura Iivonen, Markus Silventoinen
vapaasukeltaja istuu altaan pohjassa
Laura Iivonen istuu viiden metrin syvyystasolla Italian Deep Joy Y-40 -altaassa. Allas on yli 42 metriä syvä. Kuva: Markus Silventoinen

Alle 1-vuotiaan lapsen kanssa matkustaminen on helppoa. Suosittelen kuitenkin varaamaan lentokoneeseen ylimääräiset vaatekerrat, sillä paha olo voi yllättää. Pienistä haasteista huolimatta lento Lappeenrannasta Italian Bergamoon sujui hyvin. Perillä Orio al Serion lentokentällä oltiin perjantaina keskiyöllä.

Viikonloppu vietettiin perheen kanssa lomaillen Garda-järvellä. Kurssikaverit Lassi, Laura ja Markus saapuisivat maanantaina, ja se olisikin ensimmäinen sukelluspäivämme.

Garda-järven maisemia
Peschiera del Garda, pohjoisessa siintävät vuoret.
Kuva: Santtu Kovasiipi

Useita köysiä ja syvyystasoja

Montegrotto Termen kunnassa sijaitsevassa Y-40:ssä on laboratoriomaiset sukellusolosuhteet: noin 34-asteinen jodi-bromi-mineraalivesi, joka pulppuaa alueen maaperästä ja näkyvyys pinnasta pohjaan 42,15 metriin. Altaalta saa ilmaiseksi lainaan Molchanovin räpylät, joiden pantiksi riittää ajokortti.

Altaassa on useita köysiä ja syvyystasoja. Toiseksi viimeinen taso on 15 metrissä, josta alkaa sylinterimäinen osio, jonka kolme köyttä johtavat pohjalle. Altaan läpi noin kolmessa metrissä kulkee lasinen, putkimainen silta, josta voi katsella sukeltajia. Lisäksi keskuksesta löytyy varustekauppa ja kahvio.

Maanantaina pääsimme veteen. Yksi sessio kestää 85 minuuttia, ja se meni kuin hujauksessa. Ensin tutustuttiin altaan eri tasoihin, jonka jälkeen tehtiin kurssisuoritteita. Kävipä kouluttajamme Markus pari kertaa pohjallakin. Päivän päätteeksi menimme koko porukalla kylän pastaravintolaan syömään carbonaraa.

vapaasukeltajat nousevat pintaan köyttä myöten
Lassi turvasukeltaa Markuksen pohjasukellusta. Taustalla näkyy altaan läpi kulkeva lasiputkisilta.
Kuva: Laura Iivonen

Rentoja sukelluksia hienoissa olosuhteissa

Tiistaille varattiin toinen sessio. Pientä jännitystä oli päällä, koska mielessäni väijyi kurssin syvyysvaatimus 24 metriä. Session lopussa asetin kellooni syvyyshälytykseksi 25 metriä. Ajattelin, ettei se jäisi ainakaan puolesta metristä kiinni. Kävin selälleni rentoutumaan kellukkeiden päälle. Olin päättänyt, että väkisin ei mennä, vaan sukelletaan rennosti niin syvälle kuin hyvältä tuntuu.

Kääntyminen, paineentasaus ja taitto − matka kohti pohjaa alkoi. Jonkin ajan kuluttua avasin silmäni ja näin seinäkaakelissa merkinnän ”-25 m”. Pari potkua, käännös ja takaisin pintaan. Pintaprotokollan jälkeen loin katseen kellooni: 25,9 metriä, kurssisuoritus hyväksytty!

Minun jälkeeni Lassi tuumasi, että ei kai tässä muutakaan voi ja teki saman perässä. Hän sukelsi 24,9 metriin ja sai suoritteen tehtyä. Näin syvät sukellukset olivat Lauralle ja Markukselle helppoja, mutta minulle ja Lassille nämä olivat uudet ennätyksemme. Onnittelimme toisiamme.

Loma vielä jatkui

Sukellusten jälkeen jatkoimme perheen kanssa toisaalle, kun muu porukka lähti Venetsiaan, jonne on Y-40:ltä alle tunnin matka. Näimme toisemme taas perjantaina lentokentällä, jossa kertailimme sukellussessioiden tapahtumia. Reissu oli ollut todella hieno, ja totesimmekin, että tänne on tultava uudestaan.

ystävykset illallisella
Carbonaraillallisella. Vasemmalta Laura Iivonen, Lassi Kuorttinen, Markus Silventoinen, Heidi Korhonen ja Santtu Kovasiipi.
Kuva: Santtu Kovasiipi

Vinkit matkaajalle

  • Edullinen autonvuokraus Bergamossa: RentSmart24.
  • Yhdistä reissuun lähijärvet Como ja Garda.
  • Abano Termen kylpyläkaupungissa voi rentoutua lämpimissä ulkoilma-altaissa.
  • Y-40.comiin kannattaa rekisteröityä etukäteen.

Markus Silventoinen antaa mielellään lisää vinkkejä, jos suunnittelet sukellusreissua Y-40-altaalle.

Artikkeli on julkaistu Sukeltaja-lehdessä 5/2024.

Saiman Norpat logo

Tutustu seuraan

Urheilusukellusseura Saimaan Norpat ry:n kotipaikka on Lappeenranta. Seurassa voi harrastaa laitesukellusta, vapaasukellusta, uppopalloa ja sukelluskalastusta. Myös lapsille ja nuorille on tarjolla toimintaa. Seura järjestää mm. sukelluskursseja, viikkosukelluksia, retkiä ja talkoita, ja uimahallivuorolla voi treenata talvikaudella.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Staattisen hengenpidätyksen ennätysnainen

    Persoona, Vapaasukellus

    Sukeltajaliiton Vuoden vapaasukeltajaksi 2024 valittu helsinkiläinen Iiris Ala-Olla on monipuolinen harrastaja, jonka vahvin laji on static eli staattinen hengenpidätys.

  • Vapaasukelluksen AIDA Finland Super Open 2025

    Vapaasukellus

    Vapaasukelluksen AIDA Finland Super Open 2025 -kilpailut käytiin 22.−23.3. Espoossa. Tapahtumassa kilpailtiin myös Suomen mestaruuksista. Kahden päivänä aikana kilpailtiin kolmessa eri pituussukelluslajissa sekä staattisessa hengenpidätyksessä.

  • Vapaasukeltaja Johanna Nordblad tekee maailmaennätystä jään alla sukeltamisessa.

    Maailmanennätysnaisella on missio

    Persoona, Vapaasukellus

    Vapaasukeltaja Johanna Nordblad, 45, sukelsi maaliskuussa 2020 103 metriä jään alla. Sukeltajaliitto palkitsi hänet Vuoden sukeltajana 2020, sillä Nordbladilla on poikkeuksellisen pitkä ja menestyksekäs urheilu-ura vapaasukeltajana. Lisäksi hän on tehnyt…