Siirry sisältöön

Vedenalaisen maailman erikoislehti

  • Sukellusta ja konferenssi Puolassa

    Maailmalla

    Kun joku kertoo lähtevänsä sukellusreissulle etelään, ajatellaan heti lämpimien vesien kohteita, kuten Egyptiä, Karibiaa tai kenties Thaimaata. Viime marraskuussa tein kuitenkin erilaisen etelänreissun ja suuntasin kotimaahani…

  • Kiteen vesistöt houkuttelevat liikkumaan vesiluonnossa

    Sukella Suomessa

    Keski-Karjalan Sukeltajat ry:n kotipaikka Kitee sijaitsee alueella, jonka vesistöt houkuttelevat sukeltajia eri puolilta Suomea. Tunnetuin kohteista on Valkiajärvi, mutta monet muutkin pienet järvet ja lammet ovat…

  • Montolan dolomiitti- ja kalkkikivikaivos

    Luolat ja kaivokset, Sukella Suomessa

    Montola on Etelä-Savon helmi. Suomen olosuhteissa poikkeuksellisen hyvä näkyvyys ja mahdollisuus nähdä pala aitoa lähihistoriaa. Siinä tärkeimmät syyt, miksi vierailla yhdessä Suomen hienoimmista kaivoksista.

  • Sukeltajat Ojamon kaivoksessa

    Ojamon kalkkikivikaivos – maailmanluokan kaivossukellusta

    Luolat ja kaivokset, Sukella Suomessa

    Lohjalla sijaitsee Ojamon kalkkikivikaivos, joka on monien mielestä yksi parhaista kaivossukelluskohteista. Luolastoissa vesi on ympäri vuoden kirkasta ja kylmää. Avolouhoksessa näkyvyys ja veden lämpötila vaihtelevat vuodenajan…

  • Bongaa 50 tai 100 veden asukkia

    Ajankohtaista, Vesiluonto

    Vedessä ja veden äärellä elää monenlaisia asukkeja, mutta monille meistä niiden maailma on kovin vieras. Veden elämä on usein pientä, vaatimatonta ja katseilta piilossa. Se on…

  • Sukeltaja Maj-hylyllä

    M/s Maj`n hylky odottaa löytäjäänsä

    Ajankohtaista, Hylyt

    M/s Maj menettää ensin ohjattavuutensa, konehuoneessa tapahtuu räjähdys ja lopulta Maj haaksirikkoutuu tammikuussa 1949 myrskyisellä Selkämerellä Ahvenanmaan pohjoispuolella. Kuusi miestä ja yksi nainen jäävät palavalle alukselle…

  • sukeltaja ja gorgoniat

    Neljän kuninkaan vieraana Indonesiassa

    Maailmalla, Vesiluonto

    Ikoninen Raja Ampat on sukeltajan ja valokuvaajan biounelma. Neljän Kuninkaan saaristo sijaitsee maapallon merien monimuotoisuuskeskuksessa, niin sanotussa korallikolmiossa. Alueella elää noin 1 700 kalalajia ja 600…

  • sukeltavia merileijonia

    Merileijonien leikki

    Maailmalla, Vesiluonto

    Merileijonat, nuo vesien leikkisät koiranpennut, lienevät monen sukeltajan must see -listalla. Catalinan saari Kaliforniassa on yksi paikka, missä saattaa päästä piilosille näiden nopeiden veijareiden kanssa.

  • Posliinilastin arvoitus – Hästö Busön hylky

    Hylyt, Sukella Suomessa

    Merivoimien Tutkimuskeskus havaitsi tutkimusalus Geomarilla 2014 tehdyissä luotauksissa hylyn Raaseporissa, Hästö Busön lounaispuolella reilun 30 metrin syvyydessä. Sukelluskuvaaja Stig Gustavssonin sukeltajaryhmä kuvasi hyvin säilynyttä hylkyä useina…

  • Lähikuva lättäsimpusta

    Pohjalta mulkoilee lättäsimppu

    Vesiluonto

    Moni sukeltaja on läntisellä Tyynellämerellä (Indopasifian alueella) ja Punaisellamerellä saanut kameran tähtäimeen pohjasoraikkoon tai -hiekkaan hyvin maastoutuneen, krokotiilia muistuttavan pohjakalan. Nämä lättäsimppujen (Platycephalidae) heimoon kuuluvat petokalat…